Korvia myöten täynnä

Entäs kun ei vain millään kiinnostaisi?
Koulunkäynti nimittäin. Ehkä kuitenkin säästän tämän merkinnän ahdistuneelta "en saa mitään aikaan, kun en jaksa keskittyä"-tuskailulta ja puhun jostain muusta. Jostain hauskemmasta.

Siivosin tänään ja olen ah niin iloinen nyt~ Löysin paljon sellaista tavaraa, jota en edes tiennyt omistavani tai olin unohtanut (mm. vähän rypistyneen Dio - distrauht overlord:in julisteen [tarvitseeko joku? Ilmaiseksi saisi. En edes tiedä miksi tämän omistan, kun en koko bändiä kuuntelekaan. Kyseessä tämä kuva.], vanhan tarrakirjan, korkokengän, jonka selittämätöntä katoamista olen ehtinyt surra jo muutaman viikon, vanhoja joulu- ja syntymäpäiväkortteja ja Pete Pilotti pc-pelin)... Ja järjettömän määrän muistikirjoja, joihin kaikkiin oli kirjoitettu sivu tai kymmenen jotain, mutta loput oli jääneet käyttämättä. Ehkä niille keksisi jotain täytettä vielä.

Yllä viime aikojen lukemistoa kauniisti edustettuna.
Marjaneh Bakhtiarin Toista maata (Kan du säga schibbolet?) ja Jonas Hassen Khemirin Ajatussulttaani (Ett öga rött), joiden molempien kohdalla olen kovasti pohtinut mitä suomalaisten kääntäjien päässä liikkuu käännöskirjojen nimistä päätettäessä... Näillä on melko paljon yhteistä; molemmat ovat Ruotsin toisen sukupolven maahanmuuttajien kirjoittamia ja kertovat (lähinnä Lähi-idästä lähtöisin olevista) maahanmuuttajista.

Toista maata on jonkinlaista, aika löyhää jatkoa Bakhtiarin edelliselle Mistään kotosin-romaanille (josta en kyllä muistanut mitään kun tätä rupesin lukemaan...Enkä muista vieläkään, vaikka olen sen tietääkseni lukenut). Juoniselostusta Toista maata-kirjaan löytyy ainakin täältä (olen itse liian laiska kirjoittaakseni kattavaa).

Ajatussulttani oli siitä mielenkiintoista luettavaa, että sen kirjoitustyyli ja päähenkilö Halam toivat jostain kumman syystä mieleen Anthony Burgessin Kellopeliappelsiinin. Kellopeliappelsiinin päähahmossa Alexissa ja Halamissa on jotain kierolla tavalla samaa; molemmat pitävät itseään jonkinlaisina sivistyneinä, filosofisoivina vandaaleina. Halam tosin paljastuu loppujen lopuksi Alexia kymmeniä kertoja naiivimmaksi ja ehkä astetta tyhmemmäksi, vähän pehmeän junttimaisesti pikkupoikamaisemmaksi - viattomammaksi. Eihän Halam edes hakkaa tai raiskaa ketään. Kirjoitustyylien samankaltaisuuteen näiden kahden teoksen välillä taas kiinnittää huomiota lähinnä kohdissa, joissa jotain kuvataan termein "mitä punaisin" tai "mitä taivaallisin". Alexhan käyttää paljon venäjänkielisiä termejä, Halam taas maahanmuuttajaruotsia (jonka epäselvyydestä en ole ihan varma alkuperäisteoksessa - suomennetussa versiossa kieleen tottuu aika nopeasti, alun hirviöpitkät lauseet ja outo tapa käyttää rinnastuskonjunktioita ja sanaa "esimerkiksi" vähän hämäävät, mutta sitten niihin lakkaa kiinnittämästä huomiota).

Ajatussulttaani on siis (näin tiivistetysti) päiväkirjamaiseen muotoon kirjoitettu kirja Halam-pojasta, jonka isä on maahanmuuttaja, äiti kuollut ja joka kapinoi maahanmuuttajien ruotsalaistamista vastaan, on ylpeä arabialaisesta taustastaan eikä oikein viihdy koulussa.

Nyt kun vielä katson hissan tunnille tarkoitetun dokumenttielokuvan Naisen kivitys, en tahdo pariin kuukauteen enää kuulla kertaakaan sanoja islam, arabi, sopeuttaminen tai maahanmuutto.


Ja wawww, ekaa kertaa nettiharjoitusteoriakoe läpi~ Maanantaina ihka aito teoriakoe...