Paikkoja, joissa haluaisin käydä (osa 2)

Jatkoa seuraa sittenkin! Ensimmäisen osan tällä otsikolla kulkevasta sarjasta julkaisin toukokuussa ja kun nyt kerran tuli tungettua tuo osa 1 otsikkoon sulkuihin, ajattelin, että on samantekevää tehdä toinenkin osa. Paikkojen numerointi jatkuu yhteydessä edellisen postauksen kanssa~

Paikka 3: Naturhistoriska riksmuseet, Ruotsi
Sijainti: Frescativägen 40, Tukholma
Perustettu: 1819
Nettisivut: Naturhistoriska riksmuseet

 

Edellisen postauksen paikkoihin verrattunahan tämä tuntuu suorastaan yltiörealistiselta, helposti toteutettavissa olevalta käyntikohteelta. Museon perusnäyttelyihin kuuluvat muunmuassa näyttely Maan 4,5 miljardia vuotta pitkästä historiasta, ihmisen anatomiaa valottavat sekä Ruotsin luontoa esittelevät näyttelyt ja ilmeisesti jonkin verran myös vaihtelevia näyttelyitä. Minua museoon vetää tasan yksi asia; Maapallon historiasta kertovaan näyttelyyn kuuluvat dinosaurusten luurangot.

Jo vuosikausia minulla on ollut lista ns. "pienistä unelmista" ja yksi noista unelmista on  nähdä ihka-aito dinosauruksen luuranko. Se on sinällään hassu haave, kun ottaa huomioon, etteivät dinosaurukset ole minua koskaan muuten millään tavoin kiehtoneet. En omistanut pentunakaan yhtä ainutta muovidinosaurusta, en katsonut Maa aikojen alussa-elokuvia tai lukenut tiiliskiven paksuisia kuvakirjoja noista maailmanalun matelijoista.

Jos käynnille pitäisi kehittää toinenkin syy, se voisi olla museorakennuksen arkkitehtuuri. Se näyttää kuvissa nimittäin kertakaikkisen upealta *w*

 

Joku voisi kenties ehdottaa, että menisin laannuttamaan dinosauruskuumettani Heurekaan, jossa ilmeisesti on myös meneillään jonkinlainen dinosaurusnäyttely. Ikävä kyllä siellä ei taida olla luurankoja... Ja nimenomaan luurankoja minä tällä kertaa haluan nähdä. Kenethän saisin tälle reissulle huijattua mukaan...

Paikka 4: Sedlecin luukirkko
Sijainti: Kutná Hora, Tšekki
Rakennettu: 1511

Hyvä on sitten. Myönnän olevani mainoksen uhri. Ihastuttava ystäväiseni Pihla nimittäin kävi Tšekin tasavallassa tänä kesänä ja vieraili samalla reissulla Sedlecissä. Ja näytti sitten vielä minulle kuvia matkan jälkeen (en minä muuten edes tietäisi koko paikan olemassaolosta). Mutta ihan rehellisesti. Kuka muka ei tahtoisi nähdä kirkkoa, jonka sisustus on kasattu pääasiassa ihmisten luista?

Jos tarkkoja ollaan, Sedlec ei oikeastaan ole kirkko vaan ihan vain kappeli. Siellä säilytetään suunnilleen 40 000 ihmisen luita, joista suurin osa on kappelin alueella olleeseen, keskiajalta peräisin olevaan hautausmaahan haudattujen jäämistöä.

Tähän väliin minun on ihan pakko todeta, että yleensä inhoan sitä, että ihmisten luita ja muita jäännöksiä esitellään erilaisissa näyttelyissä lasivitriineissä. Vastustan syvästi mm. muumioiden esillepanemista museoissa, sillä minusta se loukkaa ihmisen intiimiteettiä ja tuntuu jopa häpäisyltä, ihmisen uskonnollisten kokemusten vähättelyltä. Haudoista kaivetut ihmiset ovat eläessään uskoneet siihen, että juuri oikeaoppinen hautaaminen vie heidät turvallisesti kuolemanjälkeiseen elämään ja väkivaltainen repiminen ylös haudoista museon loisteputkien alle, läpinäkyviin lasivitriineihinn ihmisten toljotettavaksi ei kerta kaikkiaan tunnu minusta oikealta. Puhumattakaan nyt siitä, että kaikki vainajan mukaan annetut, kuolemanjälkeistä elämää turvaamaan tarkoitetut tavarat on ripoteltu ympäri museosaleja - pahimmassa tapauksessa ympäri maailmaa. Vaikka uskonnollisesti katsoen ihminen onkin kai jo siirtynyt kuoleman seuraavalle tasolle, ehkä jopa syntynyt uudelleen - onhan hautajaisista parhaassa tapauksessa jo tuhansia vuosia -, tuntuu minusta silti kamalan kurjalta nähdä luurankoja tai muumioita museoiden vitriineissä. 

Sedlecin kohdalla olen jostain syystä kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen. Epäilisin tämän johtuvan siitä, ettei Sedlecissä säilytettäviä jäännöksiä ole koskaan viety pois sen kirkkokunnan siunaamalta alueelta, johon kyseiset kuolleet luottivat eläessään. Ennemminkin tuntuu, että ne on vain siirretty arkusta koristeelliseen mauseloumiin.


Tämän postauksen kohteet olivatkin kovin luupainotteisia... 

Maisemanvaihdos

Vaihdoin maisemaa Pielisjoen rannalta Saimaan kaakkoisnurkalle, jossa niittykukatkin kukkivat vielä lokakuun puolivälissä, hallaöiden jälkeenkin. Samalla blogi jäi vähän noin niin kuin huomiotta.
Isompaa, parempaa postausta on tulossa varmaan lähiaikoina, mutta jaan kanssanne pari kuvaa näin ensihätään, ettei blogini ihan hiljene.