Lukemistoa

Onnistuin viimein kaappaamaan kirjastosta mukaani Marguerite Abouetin ja Clément Oubrerien Norsunluurannikolle sijoittuvan sarjakuvateoksen Aya - elämää Yop Cityssä.

Olen halunnut lukea tämän viimevuotisesta ilmestymisestään asti ja vaihtanut kirjakaupassa päättämättömänä painoa jalalta toiselle arpoessani kannattaisiko kyseinen teos ostaa vai ei. Hyllyyn se on yleensä jäänyt lähinnä melko korkean hintansa takia. Toivotaan, että sitä löytyy vielä siinä vaiheessa, kun minulla on taas varaa ostaa se (= kun saan taas uusia kirjakaupan lahjakortteja joillain kissanristiäisillä...). Silloin olisi jo luvattu kakkososakin ehkä mahdollista löytää.

Minuu harmittaa vietävästi, etten ole elämäni aikana ennättänyt lukea Afrikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta niin paljon kuin tuntuisi mielekkäältä.

Tahtoisin kyllä lukea.
Ongelma vain on, että se mitä kirjaston hyllyt minulle tarjoavat luettavaksi ei suinkaan usein ole sitä mitä tahtoisin lukea. Afrikkaan tavalla tai toisella liittyvien kirjojen takakansissa kun yleensä vilahtelee sellaisia sanoja kuin SOTA, NÄLÄNHÄTÄ, LAPSISOTILAAT, HIV, AIDS, PAKKOAVIOLIITTO, KÖYHYYS, RAISKAUKSET, TALOUDELLINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ, ORJUUS, TERRORI, VALLANKAAPPAUS, TYTTÖJEN YMPÄRILEIKKAUKSET. Tarkoituksellinen CapsLock.

Minut (ja varmaan kaikki muutkin) on pumpattu niin täyteen kuvia Afrikan kurjuudesta, köyhyydestä ja valottomalta näyttävästä tulevaisuudesta, ettei ketään jaksa enää kiinnostaa. Tämän kaiken mediamyllytyksen jälkeen onkin hyvin mystistä kuulla vapaaehtoistyöntekijöiden/lähetyssaarnaajien/järjestöjen työntekijöiden näkemyksiä siitä, että "Afrikassa elää hyvin elämäniloisia ihmisiä". Itse asiassa meidän lukion maantiedon kirjastakin taitaa löytyä tämäntyyppinen lause...

Mutta mitä mitä? Miksei se elämänilo saavuta minua kuin harvoin tuon kaiken CapsLock-kurjuuden vastapainoksi? Kyllä minun mielenkiintoni Afrikkaa kohtaan olisi varmasti astetta suurempi, jos sieltä tulisi useammin jotain positiivistakin tekstiä sisältävää kirjallisuutta, jonka koko juoni ei rakentuisi kauheiden tapahtumien ympärille tai pieniä tarinoita pienten ihmisten normaalista arkielämästä maissa, joissa ei sotia käydä tai kärsitä yhä pahenevasta nälänhädästä.

Tätä tyhjiötä Aya täyttää osaltaan melkoisen hyvin, luvataanhan jo takakannessa lyhyesti ja ytimekkäästi että:

"Palkitun tekijäkaksikon Aya-teossarja esittelee afrikkalaista arkea aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin olemme tottuneet. Ei jatkuvia katastrofeja vaan todellista elämää."

Ja aaa, minä todella rakastuin tähän!
Hahmot ovat hirmuisen elävän oloisia ja persoonallisia, eivät muistuta liikaa toisiaan ja niiden välinen kemia toimii~ Lisäksi henkilöiden välillä vallitsee aivan ihana tasapaino; siinä missä on asteen verran tyhjäpäisiä bilettäjiä, on myös kunnianhimoisia opiskelijoita.
Ainona piskuisena miinuksena voi tietysti pitää sitä, että tarina alkaa vuodesta 1978. Nykypäivän elämänmenon kuvaajana se ei siis ole ehkä kovinkaan tarkka, mutta miksipä tarvitsisi ollakaan, lähihistoriakin on kivaa luettavaa.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän jos tahtoo lukea hyvin toteutetun, mielenkiintoisella juonella varustetun sarjakuvan ja/tai jos tahtoo tietää millaista arkielämää afrikkalaiseen keskiluokkaan kuuluvat ihmiset voivat hyvinkin viettää.

Sanoin tosiaan, etten ole paljon Afrikasta lukenut, mutta jos haluaa lukea pieniä tarinoita Afrikasta voin suositella ainakin seuraavia kirjoja:

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 (Mma Ramotswe-sarja)
Monet on tästä varmaan joskus kuulleetkin. Mma Ramotswe on botswanalainen, ehkä hieman keski-ikää lähentelevä nainen, joka päättää ryhtyä yksityisetsiväksi. Kirjojen tyyli on jossain määrin verkkainen, melko aurinkoinen ja hyvää mieltä herättävä (jonkun mielestä ehkä jopa yltiöpositiivinen). Sarjaa on ilmestynyt suomeksi tähän mennessä kaiketi yhdeksän kirjaa, englanniksi vähän enemmän. Lisäksi siitä on ilmestynyt televisiosarja.

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
Novellikokoelma, jota lukiessa ainakin itse kävin valehtelematta läpi kaikki tunteet kyllästymisestä kuplivaan iloon. Jotkin tarinat toivat minulle syystä tai toisesta mieleen kirjat, joita Neuvostoliitosta ja itäblokin maista on aikojen saatossa kirjoitettu. Asteen verran ironinen, hiukkasen sarkastinen, höystettynä tietyllä sympatialla.

Sitten on tietysti Yle ihanainen, joka lanseerasi minua ja kaltaisiani uteliaita ihmisiä varten Kolmas ulottuvuus-dokumenttipaketin, joka koostuu pääosin kehittyvistä maista kertovista dokumenteista. Dokumentteja voi katsoa ilmaiseksi YleAreenasta (hakusanalla Kolmas ulottuvuus löytyy hyvin). YleTeema myös näyttää dokumentteja; täältä löytyy ilmeisesti lista tulevista, televisiossa esitettävistä dokumenteista.
Äkkiseltään voisin suositella Namibiaan sijoittuvan Herra positiivinen-minipätkän katsomista (kesto n. 8 minuuttia). Se on...hyvin jännä.


Tällaista tänään :3 Lukekaa Aya, jos satutte sen kirjastossa tai kaverillanne näkemään. Voin melkein luvata, ettette pety!

Bloggeria vaivaa jokin, mutta katsotaan, josko tuo tavara, jonka pitäisi olla oikeassa sivupalstassa, nousisi tuolta sivun alalaidasta viikonlopun aikana ihan itse... Samalla tavalla kuin se sinne mystisesti tipahtikin. Ja niin! Lisäsin toimintoja (mistä tämä mielenkiintoinen sivunasetteluhäiriö varmaan johtunee), joten nyt voi sitten "eeen jaksa kommentoida"-ihmisetkin ainakin klikata jotain noista "aww", "oho" ja "luin"-painikkeista~

Joskus on hymyiltävä voittoisasti

Miten nämä bloggaustauot kestää nykyään näin kauan? Uah, pitää tormistautua.

Enpä ole montakaan merkintää tämän blogin olemassaolon aikana tehnyt vaateostoksistani. Tai no, ostoksista nyt ylipäätään löytyy harvoja itsenäisiä merkintöjä. Pahoittelen, jos joku on tuntenut tämän tylsistävän blogiani. Vaatekaappini sisällöstä kiinnostuneita kehotankin klikkaamaan poupee girl-avaani tuolta blogin oikeasta reunapalstasta →
Kommentoiminen siellä tai kaveriksi pyytäminenkään ei ole kiellettyä :3

Mutta ostoksista.
Olen tehnyt tässä lyhyen ajan sisällä tehnyt pari niin ihanaa hankintaa, että tuntuu melkein pakolta esitellä ne blogissakin eikä vain räpsäistä kuvaa pupea varten *w*

Ostos numero 1:

Aaaa, se on niin täydellinen!
Kohdatessani tämän toissapäivänä, ostopäätös syntyi salamannopeasti. Tällaista olen nimittäin tahtonut jo parisen kuukautta ja kääntänyt sen seitsemänkymmentä nettikauppaa ympäri tällaisen löytääkseni ja harkitsin jo vakaasti Japanista tai Kiinasta tilaamista.

Kuvassa näkyvä yksilö on Seppälän versio tästä himoitusta vaatekappaleesta. Myös H&M myy omaa versiotaan (varmaan nämä tulevat molemmat ihan samalta kiinalaistehtaalta) ainakin nettikaupassaan, mutta jostain kumman syystä täkäläinen myymälä ei ole ottanut noita myyntiin. Nyt se on se ja sama myydäänkö sitä täällä vai ei, kun tämä ihanainen on nyt lopultakin minun ♥

Ostos numero 2:

Benecosin mineraalipuuterin ostopäätös oli sitten monien asioiden soma summa.

Kaikki alkoi mielenkiintoisesta putiikkibongauksesta Joensuussa. Kyseessä oli kauneushoitola Eco Beauty (myy kosmetiikkaa myös nettikaupassaan), jonka olemassaoloa en ollut ollenkaan ennen rekisteröinyt. Liikkeestä tietoa etsiskellessäni päädyin pitkästä aikaa sen kategorian blogeihin, joita en sitten Green Fashion Freak-blogin taannoisen lopettamisen jälkeen ollutkaan lukenut. Ennen pitkää olinkin löytänyt kaipaamani eli listan Suomessa myytävästä sertifioidusta luonnonkosmetiikasta ja riittävän monta positiivista kokemusta Benecosin tuotteista. Summa summarum.

Kävin tänään sitten nappaamassa tämän pikkuisen mukaan Lifesta (ensimmäinen kerta, kun koko liikkeeseen astuin...olen mielessäni profiloinut sen asiakaskunnan +50-vuotiaiksi naisiksi, jotka ostavat kalanmaksaöljykapseleita ja ukonhattu-uutetta kolotuksiinsa...en tiedä onko mielikuvani ihan väärä), kun satuin sillä puolella kaupunkia liikkumaan.

Benecosin meikkien ei siis tosiaan pitäisi sisältää parafiinia, parabeeneja, silikonia, PEG-aineita eikä synteettisiä väri-, hajuste- tai säilöntäaineita. Kivaa niissä on myös kohtalaisen halpa hinta~
Mineraalimeikkien sopivuudesta kullekin ihotyypille, terveellisyydestä ja niiden saamasta positiivisesta maineesta voidaan tietysti vääntää kättä vaikka kenen kanssa. Mutta kokeillaan nyt mitä oma iho tästä tykkää.

Ja etten nyt vaikuttaisi ihan yltiöpositiivisen mainonnan uhrilta todettakoon, että puuterikin (en sellaista ole viimeiseen vaille kolmeen vuoteen omistanut) on löytynyt päänsisäiseltä ostoslistaltani jo pidemmän aikaa. Oon vain hirveän hidas toteuttamaan ostosuunnitelmiani :'D Toisaalta nyt oli ihan hyväkin vetkutella, muuten olisin varmaan pyörinyt ahdistuneena jonkin marketin lukemattomien meikkiständien välissä ja joko päätynyt vanhaan tuttuun Lumeneen (vaikka kuinka olisin tahtonut vaihtelua) tai poistunut kaupasta lievästi sekaisena ja ahdistuneena ostamatta koko puuteria.

Nytpä pääsee siis tämä hankinta hengailemaan muiden päivittäismeikkieni seuraan:

Eli ihan hyvien heppujen luo. Ah, olen niin Lumene-ystävällinen kuluttaja~ Cliniquen ripsari tuli muuten aikanaan ruotsalaisen Femina-lehden kylkiäisenä. Oi miksei suomalaislehdet jakele tuollaisia aarteita lukijoilleen... En tosin tiedä voiko näitä tässä vaiheessa kevättä edes sanoa päivittäismeikeiksi, kun meikkaan suunnilleen joka kolmas päivä.

Pari päivä sitten viskelin myös meikkipussin tarpeetonta ja vanhaksi mennyttä sisältöä roskiin. Näytti epäilyttävästi siltä, että olen hamstrannut meikkejä suunnilleen viimeisen viiden vuoden ajalta heittämättä koskaan mitään pois... Taisi olla korkea aika tyhjennykselle...

Tyhjennysoperaation aikana en kuitenkaan etsinnöistäni huolimatta löytänyt kauan kadoksissa ollutta puuterihuiskuani, joten pistin pesuun likoamaan saman asian ajavan poskipunahuiskun:

Ja tuolta se vesi sitten näyttikin vielä vähintään kymmenen seuraavaa vedenvaihtokertaa. Lapset, peskää meikkausvälineenne useammin kuin minä ♥ Varsinkin, jos oikeasti käytätte niitä, ettekä vain säilö jossain hyllynnurkassa kuten minä teen.

Pieni tapahtuma

Koska en ole päivittänyt vähään aikaan, teen nyt minipostauksen urotyöstä, jonka tänä aamuna suoritin. Tilasin lipun Dir en greyn Nosturin keikalle. Keikkahan on siis vasta 23.8.2011, mutta mitäpä sitä jättämään huomiseen sitä minkä voi tehdä tänään.

Oli hyvin hämmentävä lippujentilausepisodi siinä mielessä, että aloitin sen joskus 09:01 ja kun 09:03 avasin toiseen välilehteen saman sivun, oli Tiketillä esitellä minulle vain teksti "Tilaisuus loppuunvarattu". Sitten 09:30 lippuja kuitenkin löytyi vielä rajoitetusti. Hmm. Kenenkähän takahuonetyöntekijän selkänahasta ne kävivät lisää lippuja repimässä... Nyt viiden jälkeen lippuja on vielä "jäljellä vähän". Saa nähdä milloin pamahtaa (taas) loppuunvaratuksi.


Nyt jos Tiketti ei möhli (kuten kävi Miyavin keikkalipun kanssa pari vuotta sitten; posti toi lipun ihan eri päivälle kuin sen olin ostanut), mitään vakavaa onnettomuutta satu enkä onnistu jostain kivenkolosta saamaan töitä tuolle päivälle tai sairastu vakavasti, olen menossa katsomaan Dir en greytä kolmannen kerran elämässäni~

...Kovasti olen kyllä miettinyt onko siinä yksi kerta liikaa.
No, ehkei ole syytä tehdä tällaisia johtopäätöksiä sen takia, ettei sattunut pitämään bändin viimeisimmästä singlestä. Todennäköisesti katuisin enemmän, jos en olisi edes hankkinut itselleni mahdollisuutta mennä.
Täältä tullaan Nosturi~! ...sitten neljän kuukauden päästä.