Hei vanha ukki

Rakas joulupukki,
sinä satuhahmoista traumoja aiheuttanein,
mutta kuitenkin kilteistä kiltein ja suurisydämisin.
Tänä vuonna toivoisin,
ettet saapuisi kenenkään kotiin humalapäissäsi,
et ahdistelisi seksuaalisesti ketään,
joka sellaisesta ei pidä
ja jättäisit kaksimieliset vitsitkin kertomatta. 
Kiitos.

Jos edellisten toteuttaminen on sinulle työstressin vuoksi vaikeaa,
niin voisitko edes toteuttaa nämä:
antaisit opiskelupaikan
kaikille niille, jotka sellaista ovat vailla
toisit töitä niille,
jotka uhkaavat hautautua neljän seinän sisälle
lahjoittaisit
pieniin pakkauksiin pakattua motivaatiota,
jota kukin voisi nauttia silloin, kun motivaatiopula on suurimmillaan
ja mahdollistaisit
pitkien projektien etenemisen ja onnistumisen

Minä en tarvitsisi tänä vuonna muuta kuin itsepintaisuutta ja hiukkasen rohkeutta tehdä oman pääni mukaan.
Olisiko tämä mahdollista?
Kiitos jo etukäteen.


(Pyydän anteeksi postauksen sentimentaalisuutta hyvät ihmiset. Se on joulukuu nyt!)

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Viime aikoina on jonkin verran ollut erinäisten ihmisten kanssa juttua päiväkirjan pitämisestä. On tullut tavattua sekä superinnokkaita kirjoittajia että sellaisia, jotka eivät päiväkirjan pitämisestä juuri perusta. Erityisesti niiltä, jotka eivät päiväkirjaa pidä joko ollenkaan tai vain hyvin harvoin, saa silloin tällöin asiasta enemmän keskusteltaessa kuulla mitä mielenkiintoisimpia perusteita sille, miksi nämä henkilöt eivät pidä päiväkirjaa, vaikka halua ja mielenkiintoa saattaisi ollakin. Varmaan yleisimpiä syitä olla kirjoittamatta päiväkirjaa ovat:

"Ei ole aikaa."
"En tiedä mitä kirjoittaisin."
"Tuntuu aina niin typerältä ruveta kirjoittamaan."
"Niitä on sitten myöhemmin niin noloa lukea niitä vanhoja merkintöjä."

Pitkään päiväkirjaa kirjoittaneesta nämä perustelut tuntuvat sekä ymmärrettäviltä (oikeasti, ketä ei muka hiukkaakaan nolota joskus 12-vuotiaana kirjoitettuja merkintöjä lukiessa?) että vähän hupsuilta. Jos sinulla on aikaa kirjoittaa Facebook-, Twitter- tai blogipäivitys, miksei sinulla olisi aikaa kirjoittaa lyhyttä merkintää päiväkirjaan? Jos elämäsi todella on niin mielenkiinnotonta, ettet tiedä mitä voisit kirjoittaa siitä päiväkirjaasi, mitä oikein kerrot muille ihmisille, jos he sattuvat kysymään mitä sinulle kuuluu tai mitä olet viime aikoina puuhannut? Ja totta kai, jos kirjoitat päiväkirjaasi tavalla, joka ei ole sinulle itsellesi luonteva, on itsestäänselvää, että kirjoittaminen tuntuu typerältä ja vanhojen merkintöjen lukeminen nolottaa.

Olenkin huomannut, että ihmiset, jotka eivät kirjoita päiväkirjaa tuntuvat omaksuneen monien nykyään melko vaivaannuttavaksi kokeman koulumallin päiväkirjatekstin konventiosta. Sen pohjalta monissa elää käsitys, että päiväkirjamerkinnän tulisi alkaa fraasilla "Rakas päiväkirja...", sisältää yksityiskohtaista kuvailua omista tunteista, tarkkaa havainnointia ympäristöstä ja muiden reaktioista, sydämenkuvilla täydennettyjä kirjoituksia ihastuksista ja rakastamisen ihanuudesta sekä olla aina kirjakielellä kirjoitettuja. Lisäksi päiväkirjan tulisi olla fyysisesti muistikirjan mallinen, mieluiten jonkinlaisella lukolla varustettu ja siihen olisi kirjoitettava joka päivä.
Ihmiset...
EI NÄIN.

Päiväkirjan kirjoittamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Eikä päiväkirja ole julkiseksi tarkoitettu blogi. Päiväkirjaan tehdyt merkinnät saavat olla tasan niin "tylsiä", puhekielisiä, polveilevia ja epäloogisia kuin niiden kirjoittaja haluaa. Päiväkirjamerkintään ei tarvitse kirjoittaa kuuden sivun analyysia siitä, miltä tuntui, kun naapurin Pekka sanoi, että sinulla on muuten tosi ruma takki. Päiväkirja on täysin henkilökohtainen, sitä voi käyttää niin pahan olon purkuun kuin hyvien kokemusten ylöskirjaamiseenkin. Toisille se voi olla eräänlainen kalenteri, josta tarkistetaan mitä milloinkin on tullut tehtyä ("Millonkas se meidän uusi koira muuten tarkkaan ottaen tuli meille?", "Olinkos minä viime syksynä Tallinnassa vai Tukholmassa?"), toiset eivät hiisku merkinnöissä sanaakaan muista ihmisistä, toisille juuri muiden ihmisten kokemukset ovat tärkeitä ylöskirjaamisen kohteita. Siihen ei ole pakko kirjoittaa auki mitään mitä ei halua. Ikävät kokemukset ja pahanolon tunteet paistavat kyllä yleensä teksistä muutenkin läpi. Pelkästään se, että kirjoitat "Naapurin Pekka sanoi tänään, että minulla on ruma takki." voi riittää myöhemmin palauttamaan kaikki tuossa hetkessä kokemasi mielipahan tunteet mieleesi. Ei niitä tarvitse analysoida ja nimetä tarkkaan.

Päiväkirjan ei myöskään tarvitse olla fyysinen objekti: sitä voi kirjoittaa tietokoneelle, post-it-lapuille, matikanvihkon takasivuille tai luonnoskirjaan. Myös Facebook-, Twitter ja blogipäivitykset ovat laskettavissa päiväkirjan pitämiseksi - ne kertovat vähintään siitä, mistä milloinkin on ollut kiinnostunut tai mitä milloinkin tehnyt. Yksi päiväkirjan pääajatus on kuitenkin, että merkinnät on mahdollista löytää ja lukea vielä jälkikäteenkin: siksi monet päiväkirjaa pitävät suosivat fyysistä ja helposti talletettavaa muotoa. Ja ihan oikeasti, päiväkirjaa ei ole pakko pitää päivittäin. Eikä kirjoittaa päivällä. Sitä voi kirjoittaa vaikka joka kolmas kuukausi kello kolmelta yöllä.


Niille, jotka vielä tämän kaiken luettuaan tuntevat olevansa "perinteisen" päiväkirjakonvention vankeja, tahdon esitellä muutaman vaihtoehtoisen päiväkirjamallin:

Päivityspäiväkirja
Nimensä mukaan joko a) Facebook-päivityksistä mallinsa ottava päiväkirjatyyppi, jossa merkinnät pidetään lyhyinä, muutaman lauseen avauksina tai b) päiväkirjatyyppi, johon kirjoitellaan silloin tällöin ja "päivitetään" tilanne (esim. jonkin projektin eteneminen tai ihan vain yleinen elämäntilanne) (ks. Aikajanapäiväkirja)

Aikajanapäiväkirja
Toimii erityisesti silloin, kun kirjoitusväli on harvempi, mutta tapahtuneet elämänmuutokset ja niiden synnyttämät tunteet tuntuisi hyvältä kirjoittaa ylös, että ne muistaisi myöhemmin. Aikajanan pituuden voi ihan itse määritellä: koko vuosi, kaksi vuotta, syksy, kesäloma...Siihen voi liittää visuaalista materiaalia, piirtää hymiöitä tai ihan vain kirjoittaa vaikka että "8.12.2009 Stinan ja Kallen kihlajaiset - oli tosi kivaa. Kummipoika oksensi suoraan mummonsa syliin syötyään liikaa täytekakkua."

Dialogipäiväkirja
Päivän (tai muun ajanjakson) aikana käytyjen (itselle merkittävien, hauskojen, tunteita herättävien) keskustelujen ylöskirjaamista. Vaatii toteuttajaltaan (varsinkin, jos aikomuksena kirjoittaa pelkkää dialogia eikä lainkaan kuvausta tms) ihan jumalattoman hyvää muistia tai sitä, että käy tällaisia merkittäviä keskusteluja teksitiviestitse puhelimella tai pikaviestitse netissä. Keskustelujen ei tarvitse olla sanasanaisia, pääasia, että pointtisi tulee ymmärretyksi.

Miellekarttapäiväkirja 
Mielle- tai ajatuskartan muotoon rakennettu päiväkirjakirjoitus. Kartan keskelle voi laittaa vaikka päivämäärän tai käsitteen (esim. syysloma) ja sivukäsitteiksi vaikka nimiä, paikkoja, ihan mitä tahansa.

Kuvapäiväkirja
Valokuvapäiväkirja, leikekirja, sarjakuvapäiväkirja, luonnospäiväkirja... just name it. Ei päiväkirjan ole pakko sisältää sanaakaan tekstiä, kuvahan kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa. 


Tämän tekstin ei ollut tarkoitus saarnata, että "Sinun pitää kirjoittaman päiväkirjaa, vaikka et tahtoisi!" vaan ennemminkin tämä oli yritys tsempata päiväkirjan pitämiseen sellaisia ihmisiä, jotka kyllä haluaisivat, mutta jotka eivät sitä pidä luullessaan sen vaativan tietyntyyppistä tekstilajia, sekä kertoa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa pitää päiväkirjaa. Sitä voi pitää miten tahansa. Oikeasti.

Suositeltavaa

 Kiireisille ihmisille luettavaksi suosittelen Dan Rhodesin Antropologia ja sata muuta tarinaa. Jujuna on, että jokaisen kirjan novellin pituus on alkuperäiskielellä (englanti) tasan 101 sanaa pitkä. Novellien kaksi pääteemaa rakkaus ja kuolema, yhteinen nimittäjä kaikissa tyttöystävä. Osa tarinoista muistuttaa urbaanilegendoja, osa ketjukirjeitä, osa Facebook-päivityksiä, osa suusanallisia kaskuja ja osa modernistisempaa runoutta. Makuhermoja kutkuttavaa mustaa huumoria ei säästellä ja jokainen tarina sisältää huikeita juonenkäänteitä – jotkin niin uskomattomia, että niitä on pureskeltava pitkään lukemisen jälkeen.
Ihanteellinen lukunopeus olisi muutama tarina per päivä, jotta ne painuisivat mieleen, mutta nopeimmille riittänee reilu tuntikin. Hyvä esimerkkihän tämä on, kuinka kirjailija käyttää teokseensa paljonkin aikaa, mutta kuinka kiittämätön lukija nauttii sen pikaruokana.
Viihdyttävyysarvo: korkea

Aikatauluista

Kun sanon, että tarvitsisin aikataulun saadakseni jotain aikaan niinä päivinä, jolloin luentoja tai oppitunteja ei ole, tuntuvat kaikki muut ajattelevan jotain tällaista:

08:00-09:00 herätys, aamupala, pukeutuminen
09:00-10:30 intensiivistä esseenkirjoitusta
10:30-11:30 intensiivistä lukemista ja muistiinpanojen tekemistä
11:00-11:30 ruokatauko
11:30-12:00 intensiivistä muistiinpanojen kertaamista
12:00-13:00 esseenkirjoitusta
13:00-14:00 esseenkirjoitusta
14:00-15:00 intensiivistä lukemista
jne

Oikeasti, kun sanon tarvitsevani aikataulun saadakseni jotain aikaan, tarkoitan jotain tällaista:

08:00-09:00 herätys, aamupala, pukeutuminen
09:00-11:30 aikaa tehdä jotain hyödyllistä
11:30-12:15 ruokaa ja ihmisiä
12:15-16:00 aikaa tehdä jotain hyödyllistä
16:00-21:00 kivoja ihmisiä ja kivaa tekemistä!
21:00-23:30 omaa aikaa (dataamista tms)

Miten vaikeaa tällaisen aikataulun luominen oikeasti voi olla?
Tästä näkee, kuinka selkeästi edelleen elän vanhan todellisuuden mukaan enkä preesenssissä, kuten olisi trendikästä ja toimivaa.

Sarjisblogeissa tapahtuu

Nääppis (Emmi Nääppä) haastoi sarjisbloggaajat viettämään tällä viikolla genderbender-viikkoa eli piirtämään itsensä viikon jokaiseen merkintään vastakkaisen sukupuolen edustajana.Yay!

Meikäläisellähän ei moiseen ole mahiksia osaa ottaa, kun en pidä sarjakuvablogia, mutta mielestäni tuo idea on ollut, jos nyt ei nyt brilliantin loistava, niin ainakin jollain tavalla tosi liikuttava ja hieno. Genderbender on kivaa, sukupuoli jännä juttu, sukupuoliroolit syvältä ja gender fuck (sukupuolivittuilu) ratkiriemukas ilmiö.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että genderbender-viikko pitäisi ulottaa myös tosielämään. Jokainen pukeutukoon vastakkaiselle sukupuolelle tyypilliseen sotisopaan ja koettakoon tässä asussa "mennä läpi" älköönkä yrittäkö lyödä juttua leikiksi 13-vuotiaan crossplayaajan tavoin vaan eläköön ja käyttäytyköön kuin kuvittelee kyseisen sukupuolen edustajan elävän ja käyttäytyvän. Tämä voisi olla niin silmiä avaava ja avartava kokemus, että... Mutta samalla varmaan tuhoontuomittu. Ehkä meidän yhteiskunta ei ole vielä valmis tällaiseen.

Lainattuja viisauksia

Mainitsin tammikuussa uudenvuodenlupauksestani, että kirjoitan jokaisesta tänä vuonna lukemastani kirjasta jonkin lainauksen ylös. Tähän mennessä olen pitänyt lupaukseni oikein upeasti! Ja koska olen laiska bloginpitäjämursu, ajattelin nyt jakaa muutaman parhaan (en kaikkia) tuossa vuoden ensimmäisen puolikkaan mittaan muistiin kirjoitetuista lainauksista. Olkaatte siis niin hyvät:

"Veriheimolaisuuteen tai naimaliittoihin perustuva sukulaisuus on usein ruhtinaiden välisten sotien syynä, ja mitä läheisempi sukulaisuus, sitä suurempi taipumus tappelemiseen."
- Jonathan Swift: Gulliverin retket

"Nimitystä kirjailija käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija."
- Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi?

"Sinnehän vainajat joutuvat, kaupunkiin, asumaan tuhansien muiden joukkoon, koska eivät enää tarvitse tilaa, eivät peltoja maniokin viljelyyn. Ei kuollut maniokkia kaipaa, vaan seuraa."
- Chris Cleave: Little Been tarina

"Raha antaa arvokkuutta sille, mikä ilmaisena tuntuisi kevytmieliseltä."
- Virginia Woolf: Oma huone

"Sukupuolen ajatteleminen on kohtalokasta jokaiselle joka kirjoittaa. On kohtalokasta olla puhtaasti ja yksinkertaisesti mies tai nainen; on oltava nais-miehinen tai mies-naisellinen."
- Virginia Woolf: Oma huone

""On tapana sanoa: "Sinä olet sairas, siis se mikä sinulle näyttäytyy, on ainoastaan pelkkä olematon harha.". Mutta tuosta puuttuu ankara logiikka. Minä myönnän, että aaveet ilmestyvät ainoastaan sairaille, mutta sehän vain todistaa, että aaveet voivat ilmestyä ainoastaan sairaille eikä sitä, ettei niitä olisi olemassa.""
- F. M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus

"Puistatti ajatella, etteivät he olleet ymmärtäneet kaduille ja koteihin ulottuneen väkivaltansa nousseen juuri vaatimuksesta, jonka he olivat asettaneet kaikille miehille: tapa, tapa, tapa. Tapa tai et ole mies. Miten käsite nimeltä mies oli valmistettu?"
- Jan Salminen: Äidinmaa

"Samantekevää, onko kevät tai muu vuodenaika. Jos olet murheellinen, niin tukehdut kyyneliisi, kun näet kirsikoiden kukkivan."
- Junichiro Tanizaki: Kukin makunsa mukaan

"Läheisyys ei ole etäisyyden keskeyttämistä hetkeksi, vaan sen kukistamista."
- Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Jokaisen pitäisi tietää...

...että miehet eivät voi sietää sitä, että nainen polttaa tupakkaa (vaikka he polttaisivat tupakkaa itse).

...mitä lääkärikäynti todellisuudessa maksoi. 

...kuinka rakastua ilman, että kadottaa oman itsensä.

...että muslimit eivät ole vihollisia – ristiretket ovat ohi!

...mitä verkkokauppa oikeastaan on.

...että asenteella on voima koota tai hajottaa tiimi. Voittajan särmä on asennetta, ei kyvykkyyttä.

...että kirjanpito on sitä, että kerätään ja järjestetään tositteet, rekisteröidään niiden tiedot tietyn menetelmän mukaan ja saadaan tulokseksi laskelmat yrityksen taloudesta.

...että 33 prosenttia niistä, jotka juovat yli neljä kofeiinipitoista juomaa, ovat vaarassa altistua uniapnealle.

...että marihuana kuivatetaan lehdistä ja varsista.

...että tällä hetkellä maailmassa on 925 miljoonaa ihmistä, jotka eivät saa tarpeeksi ruokaa pysyäkseen terveenä.

...että lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen.

...että Egyptiin kannattaa pakata matkavarusteeksi avoin mieli ja pitkä pinna.

...The Beatles - Rubber Soul (pop) 

...että miehelle miehisyys on enemmän kuin kaikki muut asiat yhteensä.

...että naiset haluavat ulkonäön ja älyn samassa paketissa.

Tai näin ainakin Google väittää.
Kyllästyin siihen, että ihmiset käyttivät keskustelujen ja väitteidensä argumenttina lausetta "Kyllähän nyt jokaisen pitäisi tietää, että...". Ei kaikkea voi tietää, mutta nämä yllä mainitut viisitoista asiaa Google antoi vähän eri muotoja tuosta lauseesta hauissa käyttämällä. Tässä siis uusi yleissivistyksen määritelmä, olkaa hyvä.

Cosplay ja puoli valtakuntaa

Varmaan itse kullekin on tuttu tilanne, jossa kaveripiiri ja/tai media (tai sitten sitä vain eksyy tiettyihin piireihin) alkavat hehkuttaa asiaa x, johon itse suhtautuu aluksi vähän nuivasti ja ajattelee vain että: "No kiva, että ootte löytäneet noin kivan jutun itsellenne. Ei miun tarvii kuitenkaan kiinnostua.". Mutta sitten vähitellen asia x hiipii omaan tietoisuuteen ja äkkiä se alkaakin näyttää ihan kiinnostavalta ja alun nuivuus vaihtuu "Oishan se kiva kokeilla..."-vaiheeksi. Ja lopulta se saattaakin olla sitten menoa. Hyvästi persoonallisuus ja oma tahto, sinut on aivopesty mukaan x:ään.

Itse on nyt tullut elettyä useampi kuukausi (yli puoli vuotta) sellaisen ilmiön kuin cosplayn ympäröimänä. Aluksi sillä ei ollut mitään vaikutusta. Alkuun oli oikeastaan yksi ainoa ihminen, jonka tekemisiin pystyi suhtautumaan tyyliin: "Ai sie cossaat? Vähän siistii! On varmaan aika haastavaa. Hitsi, kun nuo siun asut on upeita!". Mutta sitten lähti lumipallo liikenteeseen. Yhtäkkiä ympärillä oli puolisenkymmentä ihmistä, jotka puhuivat cossien tekemisestä, kaavojen leikkaamisesta, oikeanlaisesta meikistä, ompeluajan riittämättömyydestä, valittivat siitä Facebookissa ja livenä... Nuppineuloja vilisi pitkin asuntolan olohuonetta ja hiuslakkapilvet tupsahtelivat eteen ihan nurkan takaa.

No, tulihan siitä vähän sellainen "Pitäiskö itekin..." ja "Oishan se kiva kokeilla pitkästä aikaa..."-olo. Luonnollisesti! Mitään en kuitenkaan ole saanut aikaan, vaikka tämä olotila on kestänyt jo pari kuukautta. Traconissa minulla ei siis cossia nähdä, mutta ajattelinpahan nyt kuitenkin jakaa kuvia cosseista, joita voisin olla hyvinkin kiinnostunut jonain päivänä toteuttamaan.

AND eccentric agent (ｱﾝﾄﾞ)-bändin basisti Ken.
Myin jo ajat sitten sieluni tälle Bluff-musiikkivideon asukokonaisuudelle. Haluisin sen joko kokonaisuudessaan tai vähän modattuna omaan vaatekaappiini ja cossaaminen olisi ehkä paras tekosyy ikinä ruveta tätä toteuttamaan.

Kaoru Morin uusimman Bride's story-sarjan Amir.
Tämän cossin tekemisestä haaveilua kutsutaan varmaan epäterveeksi suuruudenhulluudeksi.

Kalafina-bändin Hikarun (kolmas vasemmalta) Storia-singlen asu.

 Toteuttamiskelpoinen, mutten usko, että kukaan tajuaisi minun edes cossaavan, jos vetäisin kyseisen asukokonaisuuden niskaani :D Ja sehän minulle passaisi paremmin kuin hyvin. Oikeastaan voisin tehdä miltei minkä tahansa Kalafina-cossin. Ne kuitenkin vähän painostavat ryhmäcossauksen suuntaan...

Jos joku nyt herkesi ihmettelemään cossien "bändipainoisuutta", niin kerrottakoon sen johtuvan siitä, että minulla on vähän paha taipumus seurata manga- ja animesarjoja, joissa pukeudutaan "perinteisiin arkivaatteisiin" eikä niistä hirveän innostavaa cossausmateriaalia löydy... Nämä kolme tässä esitettyä olisi kuitenkin ihan superkivaa toteuttaa, jos vain omistaisi cossauksen pyhän kolminaisuuden eli aikaa, rahaa ja taitoa.

Coneja, matkoja, lentopelkoakin(ko?)

Huomasin, että blogin tekstiluonnoksissa on ainakin kolme eri merkintää tämän kesän kesälomamatkoista. Kaikki tekstit on kuitenkin niin keskeneräisiä, etten jaksa enää tässä vaiheessa (kun kustakin reissusta on jo pidempi aika) kirjoittaa niitä kaikkia erikseen loppuun. Tämä postaus on siis ihan vaan kokoelma kaikista tämän kesän reissuista! Coneista minulla ei kuvamateriaalia juuri ole, joten sellaista en jaa. Pahoittelen.

Kawacon 30.6-1.7.

Oman kaupungin pikkucon ansaitsee kyllä merkinnän, vaikkei sinne menoa kyllä kesälomamatkaksi kyllä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua. Maakuntamatkailua kuitenkin. Melko surullisen ohjelmaköyhälle (pääsin paikalle tosin vain lauantaina ja silloin likipitäen kaikki ohjelma oli ennemminkin conittajien vanhemmille kuin itse conittajille suunnattua. Alkuunsa vähän kangerrelleen FFFightin loppuhuipennus oli kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä) conille tunnustusta on kuitenkin annettava seuraavista asioista: täydellisesti toimiva, lähes jonoton karaoke (!), kahvilan opiskelijaystävälliset, työttömänkään kukkaroa kurittamattomat hinnat (joista moni isompi con voisi ottaa oppia) sekä aina yhtä mahtava hengailuseuran tarjonta ja lempeän lupsakka tunnelma, joka syntyy kun tietää miltei kaikkien paikallaolijoiden olevan kohtalaisen suulasta itäsuomalaista sorttia. Kavereiden näkemiseen Kawacon oli oikein mahtava paikka, ohjelmatarjontaa voisi lisätä, jos con päätetään seuraavinakin vuosina järjestää.

Animecon 14.-15.7.

Animeconin saapumista vanhaan kotikaupunkiin, kalakukkomaan keskustaan, Pohjois-Savon sydämeen piti lähteä katsomaan ihan kädestä pitäen. Huhkin viikonlopun vänkärihommissa ja yövyin pitkästä aikaa lattiamajoituksessa (ah, olin selkeästi ennättänyt tottua liian hyvälle majoituttuani useamman conin peräjälkeen hotellissa), vänkäröinti oli oikein viihdyttävää, kuntoa kohottavaa ja asiakaspalvelutaitoja parantavaa, joskin myös aikaavievää. Työviikonloppu yhdistettynä kavereiden näkemiseen aiheutti sen, ettei tämä tyttö juuri ohjelmanumeroissa homehtunut vaan pörräsi pitkin conia nuttura tuulessa tutisten. Pitkästä aikaa enemmän yksin conissa palloillessa oli (taas vaihteeksi) tosi ihanaa huomata, miten consosiaalisia ihmiset yhä vielä ovat, vaikka luulisi, että kaikilla alkaa olla jo näissä turnajaisissa omat vakiintuneet hengausryhmänsä. Tunnen itseni vänkäryyteni takia vähän jääviksi arvioimaan conin toteutusta tai muuta, mutta uskokaa huviksenne, että minulla oli ihan superkiva con.

Tukholma 16.-18.7.

Todettiin serkun kanssa, että tarvitaan pari päivää kahdenkeskistä aikaa ennen syyskuuta, jolloin serkku ottaa poikaystävänsä kanssa suunnaksi Australian. Lennettiin siis Ruotsiin, Tukholmaan morjestamaan meidän yhteistä kaveria, joka huhkii Tukholmassa kesätöissä. Yövyttiin kaksi yötä Acco Hostellissa, jota voin ihan iloisin mielin suositella kaikille, jotka kaipaavat oikeasti halpaa yöpaikkaa Tukholmasta. Korvatulpat kannattaa ottaa mukaan, hostellin äänieristys on aika kurja, mutta ilmeisesti melko vastikään remontoidut paikat on pidetty tosi siisteinä ja kaikki tarvittava suihkusta jääkaappiin ja pyykinpesukoneeseen löytyy. Hengailutilaa hostellissa ei juuri ole, mutta sijainti melko keskellä Södermalmia ja Zinkensdammin metropysäkkiä mahdollistaa sen, ettei hostellissa ole pakko aikaa juuri viettää. Södermalm on ehkä Tukholman kivointa aluetta (sanon näin hyvin vähäisen kokemuksen perusteella, joten kannattaa mennä itse toteamaan tilanne!) ja jos jonkinlaista kahvilaa, kirpputoria ja pikkuputiikkia alueelta löytyy kiitettävän paljon.

Ihan vaan Tukholmassa pyörimisen, kahvittelun ja juoruamisen lisäksi käytiin katsomassa Ice Age 4 enkkudubilla ja ruotsisubeilla. Leffa osoittautui matkan teemaan oikein hyvin sopivaksi, sillä seuraavana päivänä toteutettiin serkun kanssa allekirjoittaneen pitkäaikainen haave ja vierailtiin Tukholman Naturhistoriska riksmuseetissa (yhdessä useamman kymmenen ruotsalaisen lapsiperheen kanssa - kannattaa kesäaikaan ostaa liput netistä niin välttyy jonottamiselta, jos museoon suunnittelee menevänsä). Dinosaurusten luurankojen (se suurin syy miksi museoon halusin) lisäksi esillä oli jos jonkinlaista luurankoa ja täytettyä elukkaa, vahanukkea ja pienoismallia sekä ihan kivasti infoa myös englanniksi, vaikka museo on selkeästi suunnattu enemmän kotimaanmatkailijoille.

Söötti talo Zinkensdammin metropysäkin lähellä.

Tapaus esihistoriallinen norsu.

 Jalo tarkoituksemme serkun kanssa oli tosiaan matkata ja majoittua halvalla, jotta voisimme säästyneillä rahoilla syödä ja kahvitella hyvin ja luksusmaisesti. Ja katit, sekä tiistaina että keskiviikkona löydettiin itsemme hampurilaisten äärestä. Se siitä luksuksesta sitten :D

Kroatia 4.-8.8.

Koska Suomen kesä ei suostunut hellimään minkäänmoisilla lämpöaalloilla vaan vettä tuli monta päivää solkenaan, päätettiin äidin kanssa lopulta tarttua toisiksi vanhimman serkkuni esittämään tarjoukseen ja matkata kallioiseen, kuumaan ja kuivaan Kroatiaan juhlistamaan serkun alkukesästä vietettyjä häitä ja viettämään laatuaikaa sukulaisten kanssa.

Rannalla makaamisen, hyvin syömisen, lämmöstä nauttimisen ja jutustelun lisäksi harrastettiin toki myös kulttuuria ja käytiin muun muassa katsomassa kroatialaisia kansantansseja paikallisen tanssiryhmän esittäminä (joita katsellessa tulin ajatelleeksi lähinnä sellaisia asioita kuin miten kansallispukujen mallit eivät juurikaan Euroopan sisäisesti toisistaan eroa; jopa maantieteellisiä seikkoja enemmän asuihin tuntuu vaikuttaneen sukupuoli, siviilisääty, uskonto sekä vallitsevat trendit, jotka sitten mukaisasti ovat levinneet pitkin Eurooppaa) ja tutustumassa Korćulan vanhaan kaupunkiin sekä katsomassa miekkatanssia, joka oli kyllä ihan upea show, mutta jonka esittäjät olivat jo melkoisen rutinoituneita ja hommaansa kyllästyneen näköisiä (toisin kuin kansantansseja esittänyt, nuorista koostunut ryhmä). Myös Dubrovnikin turisteja vilisseessä vanhassa kaupungissa vietettiin yksi iltapäivä syömällä hyvin ja kiipeilemällä kaupungin vanhalla muurilla; samoissa maisemissa, joissa myös Game of Thrones'n toista tuotantokautta on kuvattu.

        Vanhan kaupungin kattoja Dubrovnikissa ja yllättävää vehreyttä Korćulassa.

Sellaisia reissuja tänä kesänä. Nyt voinkin potea huonoa ilmasto-omaatuntoa loppuvuoden, pyöräillä joka paikkaan, lukea tentteihin kynttilänvalossa ja syödä vain itse poimittuja marjoja ja sieniä.

Tiivistettynä loppukaneettina voisin sanoa, että kaikilta näiltä matkoilta olen saanut ihan prikulleen sen, mitä niiltä olen toivonutkin: laatuaikaa kavereiden ja sukulaisten kanssa, hyvää ruokaa, uusia maisemia, vaihtelevia sääolosuhteita ja jonkinlaista piristystä. Ihan hukkaan ei tämäkään kesä siis mennyt, vaikken itselleni eläkettä kerryttänytkään töissä huhkimalla.

Yes we desu!

Kaksi viime viikkoa olen ollut enemmän tai vähemmän tien päällä pääsykoerumbaamassa pitkin maata ja sanomattakin selvää lienee se, että alunperin kolmipäiväinen Desucon kaiken tämän reissaamisen päälle tuntui enemmän kuin itsemurhalta. Mutta minkäs teet kun kauan kaivattuja ihmisiä on päästävä moikkaamaan - coniin mars!

Viikonloppu oli kokonaisuudessaan ihan superviihdyttävä, vaikka mielialat ja pirteystaso kulkivat vähän laidasta laitaan. Perjantaina coniin tullessa minusta tuntui, että olin vain puhunut koko viikon ja etten kykenisi jatkamaan samaa tahtia koko viikonloppua tai minulla ei olisi sunnuntaina enää ääntä. Päätin mennä lepuuttamaan äänihuuliani Vihaluennolle, mutta yllättäen en sitä jaksanutkaan puolta tuntia enempää kuunnella. Olisin varmasti yleissivistynyt huimasti, jos olisin jäänyt kuuntelemaan ja nyt kyllä kaduttaa, että annoin hikisen ja vähän nahistuneen nörttitunnelman voittaa minut. Perhana.

 

Kappa ui

Lauantaina kävin vilkaisemassa luennon Otokoyakuista, mikä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi: luento pysyi tosi kivasti kasassa ja oli informatiivinen, opin uuttakin ja sain naurahdella jonkin kerran. Ääninäyttleijöiden ja animesarjojen nimiä tuli kyllä pikkaisen liian kovaotteisella konekivääritahdilla, joten enää tässä vaiheessa en enää muista kunnolla yhtäkään nimeä...

Cosplay-kilpailussa hämmästyin erityisesti Eurocosplayn puolella sitä, miten moni cosseista tuntui olevan jostakin pelistä animangan sijaan. Hämmentävää! Tunnistustasoni tippui lähelle 30 prosenttia, koska olen tylsä ja pleikaton. Mutta puvut oli kyllä upeita.

Illalla kävin vielä vilkaisemassa Japanilainen versus amerikkalainen lastensarja-ohjelman, joka oli täyttänyt Puusepän verstaan niin äärimmilleen, etten meinannut itse enää sekaan mahtuakaan. Veikkailtiin vierustoverin kanssa, että yleisöryntäys johtui osittain muusta conin ohjelmatarjonnasta: tarjolla oli nimittäin tosi paljon pelkästään yhteen sarjaan perustuvia luentoja ja paneeleja, joita ei ollut mitään mieltä mennä kuuntelemaan, jos ei ollut katsonut tai lukenut sarjaa ollenkaan tai oli vielä vaiheessa sen kanssa. Mitä sitä suotta spoilaantumaan. Aiheeltaan yleisemmin rajatut ohjelmat olisivat varmaan vetäneet väkeä enemmän.
Okei, olisi taatusti fiksumpaa lähettää palautetta suoraan ohjelmanpitäjälle, mutta todettakoon nyt tässä, että petyin tähän luentoon aika tavalla. Homma ei tuntunut pysyvän oikein kasassa ja vaikka parit hyvät naurut sainkin, tuntui ohjelma aika köykäiseltä eikä kauhean harkitulta. Kovasti kyseenalaistan myös sen, että amerikkalaiset lastensarjat tiivistettiin kolmeen osioon: vähän mauttomiin slapstick-sarjoihin, Paavo Pesusieneen ja My Little Ponyihin. Hmm, niin no tuota... Ai, ja mainittiinhan se Avatarkin. Okei, rajallinen aika on rajallinen aika eikä kaikkea voi mainita, mutta silti... Onneksi huumorissa ei kuitenkaan säästelty ja porukalta tuli tosi hyviä heittoja.

Sunnuntaina vietin conalueella koko päivän. Hämmentävää! Iltapäivällä kyllä alkoi vähän kasautua koko viikon väsymys niskaan ja koska olin tyhmä, en syönyt kunnolla koko päivänä. Yhdessäkään ohjelmassa en käynyt vaan koko päivä kului ihmisten kanssa hengailuun. Olisin tosin ollut valmis ryntäämään yhden maissa Kuuseen, jos siellä käsiteltävä luento olisi käsitellyt cosplaykisaamisen sijaan cosplaykiusaamista (kuten pitkään luulin ennen kuin pari viikkoa ennen conia luin ohjelman nimen kunnolla). Sen sijaan seurasin matkaseuruettani aka kolmea "perfektionisticossaajaa" Sibeliustalon läheiseen metsään kuvaussessioon ja tajusin jotain minkä tajuamista olen onnistunut tähän asti välttämään: itikat ovat vallanneet jälleen ilmakehän. Tiedossa siis kesäntäydeltä tuskaa.

Selvisin sunnuntaina hengissä junalla kotiin, vaikka kiire meinasi tullakin. Tosi hyvä fiilis jäi conista ja yllätyin, kun pitkästä aikaa päädyin juttusille täysin ventovieraidenkin kanssa. Nyt jään vain odottelemaan seuraavaa conia

Sadepäivän tekstipätkä

Heissan kaikille, jotka vielä blogia jollain tasolla käyvät silloin tällöin vilkaisemassa. Moneen kuukauteen minulla ei ole ollut aikaa hoitaa sosiaalista elämääni verkossa, mutta nyt kesän ensimmäisen oikeasti rauhallisen sadepäivän kohdalle sattuessa ajattelin päivitellä tännekin pari juttua.

Ensiksikin minut löytää nyt myös tumblrista. Tumblr-tilin blogi tottelee nimeä Nervous kira kira ja sinne yritän päivitellä vähän useammin kuin tänne.

Toiseksi meillä on blogin kanssa menossa vähän murrosvaihe, kun en oikein tiedä mitä tänne tahtoisin päivitellä (ja millä ajalla). Henkilökohtaisen päiväkirjablogin pitäminen ei tunnu mielekkäältä: en jaa edes Facebookissa kovin paljon tekemisiäni eikä blogiani kauhean moni tuttu seuraa, joten tiedottaminen siitä missä kulloinkin menen tuntuu turhalta. Valokuvaamisesta tai oman naamani esittelystä netissä en ole kauhean kiinnostunut, joten blogin linja pysyy varmaan tästä eteenpäinkin pitkälle tekstipainotteisena ja tumblrin puolelta voi käydä vakoilemassa mistä milloinkin tykkään ja mitä kivoja löytöjä olen netin ihmemaailmasta tehnyt. Postauksissa jatkuu todennäköisesti siis sama kaava kuin tähänkin asti: löpinää kirjoista, elokuvista ja sarjoista, jotain sivuheittoja vaatteista sekä julkisista tapahtumista, etupäässä coneista ja matkustamisesta.

Toivottavasti joku nyt jaksaa vielä lätinöitäni seurata ja saa niistä jotain viihdettä. Kommentoida saa, samoin klikkailla noita kivoja "aww", "mielenkiintoinen" ja "luin" painikkeita tuolla postausten alakulmassa. Kaikki merkit, joilla osoitat lukevasi tekstejäni, saavat bloginpitäjän eli minut oikein iloiselle mielelle.

Hyvät aikeet kullatut

Esseenkirjoituksen helvetillinen oravanpyörä

Vaihe 1: "En tiedä tästä aiheesta mitään. Siispä lainaan pari siitä kertovaa kirjaa."

Vaihe 2: "En tunne teorioita, joihin tässä kirjassa viitataan. Lainaan siis kattavan selitysteoksen."

Vaihe 3: "Enpähän kyllä vieläkään ole ihan varma onko minulla tarpeeksi tietoa. Käyn vielä hakemassa yhden aihetta käsittelevän yleisteoksen."

Vaihe 4: "Oho, nytpä minulla onkin lainassa vino pino aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esseen vain pitäisi olla valmiina kuun loppuun mennessä eikä minulla siis todellakaan ole aikaa lukea edes murto-osaa näistä kirjoista."

Vaiheeseen 5, siis itse kirjoitusprosessiin en ole vielä päässyt kunnolla käsiksi... Pahinta on, että toistan tämän rumban usein koulutyö koulutyön perään oppimatta koskaan keskittymään vain yhteen tai kahteen kompaktiin perusteokseen.

Conitusmassa - Desucon FrostBite 2012

Alkusyksystähän olin vielä sitä mieltä, että conittaminen alkaa osaltani olla taakse jäänyttä elämää ja olin varma, etten enää juuri coneissa kävisi. Yleinen conitusseura on vähin äänin ruvennut luopumaan animangasta ja itsekin on pariin otteeseen tullut sellainen "eää, en jaksa enää, oon ihan outsider"-olo, kun olen törmännyt suuriin laumoihin otakueläimiä yhdessä paikassa.

Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä eksynyt kahteen coniin: ensin Kuopion Chibiconiin joulukuussa ja nyt viime viikonloppuna Desucon FrostBiteen Lahteen. Mitenkään näitä kahta conia vertaamatta pakko sanoa, että FrostBitessa en tuntenut itseäni läheskään niin ulkopuoliseksi kuin Chibiconissa, joka nimensä mukaisesti oli täynnä chibejä (n. 10-14-vuotiaita conittajia).

Oli kivaa olla pitkästä aikaa conissa. Vaikkakin kolmen cossaajan kanssa erinäisiltä ahdistukskohtauksilta oli mahdotonta välttyä. Viikonloppu sujui melko perinteisesti: lauantaiaamuna ihan liian aikaisin hereille, vaatteet niskaan ja autoon, conissa pari luentoa (fujoshi-luento oli oikeasti viihdyttävä! Visual novel-luennolle tultiin enemmän kuin vähän myöhässä), kavereiden ja tuttujen moikkailua ja jutustelua, rasvaista ruokaa Mäkkäristä, toinen luento (Jpoppareista) ja sitten vain yleistä vetelehtimistä kunnes tuli aika lähteä kohti hotellia (meillä ilmeisesti oli asiat paljon paremmin kuin monella muulla ompussa majoittuneella, sänkyjä ei ollut pedattu eikä tyynyliinoja ollut kuin yksi, mutta muuten hotellihuone oli ihan inhimillisessä kunnossa). Sunnuntaina vähän edellistä aamua myöhemmin ylös, vaatteet ja cossit niskaan ja coniin ja loppupäivä menikin yleiseen hengailuun (ohjelmanumerot? mitä ne on? ai nimmareitakin ois voinut hakea?!).

Viikonlopun suurin "Eikäääääh!"-momentti odotti kuitenkin rautatieasemalla. Sinne kun saavuttiin, itään lähtevä kello 17:08:n juna oli "vasta" puoli tuntia myöhässä. Siitä se sitten vähitellen kasvoi ja kun juna lopulta suvaitsi saapua, oltiin odotettu rautatieasemalla jo puolitoistatuntia monien kymmenien muiden conittajien kanssa...

Tein Frostin jälkeen itselleni lupauksen, että kun vielä käyn coneissa, pyrin valitsemaan ohjelmalistalta sellaisia luentoja ja paneeleja, joiden aiheista en tiedä yhtikäs mitään. Nyt kävi nimittäin (taas) niin, että ainoa informatiivinen luento, jolle otin osaa alusta loppuun (Jpop - tyttöjen elämää kultaisessa häkissä), ei tarjonnut juuri mitään uutta tietoa vaan oli lähinnä vanhan kertausta. Ihan eri asia sitten olikin visual novel-luento, jonne eksyin lähinnä kaverin takia ja joka ei minua alunperin kiinnostanut juuri lainkaan (en olisi sitä itse ohjelmakartasta edes huomannut), mutta joka antoi todella paljon uutta tietoa. Tämän takia tein päätöksen, että ensi kerralla menen vaikka, vaikka, vaikka... figuuriaiheiselle luennolle! En mihinkään sellaiseen, jonka aiheesta tiedän jo kohtalaisen paljon (paitsi, jos ohjelmakuvaus lupaa täysin uusia näkökulmia käsiteltyyn aiheeseen).

Lisäksi oli tosi jännää tulla kohdelluksi ihmisenä, joka ei ole koskaan conittanut, joka on vastentahtoisesti raahattu paikalle ja joka ei tiedä mistään mitään, kun todellisuudessa conitusvuosia on kertynyt jo huikeat kuusi ja coneja neljätoista... Ilmeisesti se, etten cossaa, tekee minusta epäilyttävän normaalinoloisen henkilön.

Lainattuja lupauksia

Joulu ja uusivuosi tulivat ja menivät - hyvät molemmat vain jokaiselle! Sain oikein riittävästi oikein mieluisia joululahjoja, mutten tehnyt yhtäkään uudenvuodenlupausta. En ainakaan itse uutenavuotena.

Päätin kuitenkin jo viime vuoden puolella paljon ennen joulua, että tästä lähtien ryhdyn kirjoittamaan jokaisesta lukemastani kirjasta ylös vähintään yhden lainauksen. Niistä voin sitten myöhemmin tarkistaa mitä tulikaan luettua, palautella mieleen kirjan yksityiskohtia ja hyväksikäyttää näitä henkeviä otteita tahtoessani päteä ja vaikuttaa kovinkin lukeneelta esseitä kirjoittaessani tai muuten vain arkielämässä.

Olen minä nyt totta kai ennenkin hienoja ajatusparsia ylös kirjannut. Ohessa niitä yleiseen lukuun muutaman pistänkin, kaikki poimittu kirjoista vuosien 2009 ja 2011 välillä.

"Tiedämme vain sen, minkä pidämme muistissa, emme sitä, minkä olemme kirjoittaneet paperille."
- Natalja Klutšarjova: Kolmannessa luokassa

" - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver. - Minusta tuntuu, että inhimillisen onnen summa pysyy samana, jakautukoon se kunakin aikana millä tavoin hyvänsä. Kaikki nuo keksinnöt eivät sitä vähennä eivätkä lisää."
- L.M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla


"Kuka tahansa osaa suuttua. Vaikeaa on suuttua oikealle henkilölle, oikeassa määrin, oikealla hetkellä, oikeasta syystä ja oikealla tavalla."
- Aristoteles (poimittu jostakin koulukirjasta vuonna keinuhevonen)


"Yleensä amerikkalaiset haluavat presidentikseen ihmisen, jonka nimessä on korkeintaan kaksi vokaalia. Truman. Johnson. Nixon. Clinton. Ja jos vokaaleita onkin enemmän (Reagan), tavuja saa olla korkeintaan kaksi. Vielä parempi, jos on vain yksi tavu ja yksi vokaali: Bush."
- Jeffrey Eugenides: Middlesex


"Mutta jos kerran rakkauteen sitoutuminen on ihmishengen tai ihmisluonnon riemuvoitto ja asioiden "normaalitila", minkä vuoksi tarvitaan niin laajoja pr-toimenpiteitä? Miksi väestöä pitää niin herkeämättä aivopestä?"
- Laura Kipnis: Avioliiton ansa


"Et voi valita, mitä sinulle tapahtuu, mutta voit valita miten siihen suhtaudut, muistelin mummoni viisauksia."
- Annakaisa Iivari: Tyttöministeri