Autofiction

Ajattelin pitkästä (hah) aikaa esitellä kirjallisuutta. Teen näitä kirjapostauksia varmaan lähinnä siinä toivossa, että joku ehkä kiinnostuisi ja lukisi... No, ei sillä niin väliä. Joka tapauksessa saanen esitellä Akateemisesta torstaina junalukemiseksi mukaani nappaamani Hitomi Kaneharan romaanin Autofiction (オートフィクション):

Kaneharahan oli minulle jo entuudestaan tuttu, ilmestyihän kirjailijan Hebi ni piasu-romaani suomeksi jokunen vuosi sitten nimellä Käärmeitä ja lävistyksiä. Tein siitäkin lyhyen merkinnän aikanaan. Autofcition on vasta toinen Kaneharalta englanniksi käännetty kirja, vaikka nainen onkin kohta kahdeksanvuotisen uransa aikana julkaissut useamman kirjan. Saa nähdä julkaiseeko Sammakko Autofictionin suomeksi joskus tulevaisuudessa...

Autofiction on siitä hyvin hämmentävä kirja, ettei se etene kronologisesti menneisyydestä kohti nykypäivää vaan täysin päinvastoin. Toinen hyvin hämmentävä piirre siinä on, ettei mikään yhdessä luvussa esitetty tuntunut ensimmäisen lukukerran jälkeen suoranaisesti liittyvän edellisen luvun tapahtumiin.

Romaanin päähenkilö Rin on juuri mennyt naimisiin ja palaamassa Tahitilta, jossa on viettänyt kuherruskuukautensa sulhasineen. Kotimaassa Japanissa kirjallisuuden parissa työsekentelevä Rin saa toimittajaltaan ideaksi  kirjoittaa kirjallinen omaelämänkerrallista fiktiota, jota lukiessaan lukija voi olla aivan varma ovatko tapahtumat kirjoittajan omasta menneisyydestä vai keksittyjä. Luku luvulta kirja avaa Rinin kokemuksia ensin 18-vuotiaana, sitten 16 ja lopulta 15-vuotiaana. Samalla selviää syitä sille, miksi Rinin ajatuksenkulku ensimmäisessä luvussa tuntuu niin...häiriintyneeltä.

Itse Autofictionia lukiessaan voikin miettiä sen ohella myös sitä, kuinka paljon omaa elämäänsä Kanehara on teokseen kirjoittanut... Pakko sanoa, etten henkilökohtaisesti kyllä usko ihmisen voivan kirjoittaa kirjaa liittämättä siihen jotain omasta kokemusmaailmastaan. Mutta se, kuinka paljon omaa kokemusmaailmaa mukaan liittää onkin sitten asia erikseen.

Mutta niin. Kirjaa löytyy sekä Akateemisesta kirjakaupasta että Suomalaisesta, joten jos kiinnostus heräsi niin hyvin lämpöisästi kehoitan Autofictionin lukemaan. Etenkin, jos on joskus lukenut Käärmeitä ja lävistyksiä ja pitänyt siitä. Itse pidän Kaneharan kuvailusta, siitä, että teksti on hyvin usein puhtaasti päähenkilön polveilevaa ja poukkoilevaa ajatuksenjuoksua. Rinin ajatukset kulkevat välistä sellaisia polkuja, joita itse ei olisi kuvitellut ihan heti kulkevani.

Paikkoja, joissa haluaisin käydä (osa 1)

Otin vapauden lisätä otsikon perään "osa 1" ihan siltä varalta, että innostun tekemään tällaisia postauksia lisää. Suunnitelmani ovat suuret ja tahdon pistää jokaisesta paikasta mahdollisimman paljon kuvamateriaalia nähtäville, selventämään osaltaan miksi tahtoisin näihin paikkoihin mennä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että tästä(kin) postauksesta tuli pitkä.

Paikka 1: Hashiman saari, Japani
Sijainti: n. 15km Nagasakista länteen
Pinta-ala: 0,063 km²
Asukasluku: 0


Hashima oli ensimmäisiä paikkoja Japanissa, jonne avattiin hiilikaivos 1887. Hiiltä louhittiin merenpohjasta aina vuoteen 1974, jolloin se monien muiden japanilaisten hiilikaivosten tavoin suljettiin Japanin siirtyessä yhä enemmän öljyn käyttöön ensisijaisena energianlähteenä. Parhaimmillaan saarella oli yli 5000 asukasta ja maailman korkein väestöntiheys.

Nykyään Hashimalla ei enää asu ketään, mutta ilmeisesti säästösyistä sitä ei ole purettu vaan sen annetaan lahota pystyyn. Se onkin mitä mielenkiintoisin prosessi, sillä Hashima on käytännössä katsoen rakennettu pelkästä betonista.

Ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa Nagasakista järjestettiin jonkinlaisia turistimatkoja Hashimalle, mutta nykyään viranomaiset eivät kaiketi suosittele saarelle menemistä alati kasvavan romahdusvaaran takia. Tämän tiedon avulla ja seuraavista kuvista voikin sitten koettaa päätellä, miksi Hashima on kerännyt mainetta myös kummitussaarena~

source

Paikka 2: Ulaanbaatar/Ulan Bator, Mongolia, pääkaupunki
Sijainti: n. 350km Mongolian Venäjän vastaisesta rajasta
Asukasluku: n. 1 milj.
Väestöntiheys: 235/km²

Olisin voinut laittaa paikaksi ihan pelkän Mongolian, mutta ajattelin kuitenkin tarkentaa. Mongolia on yksi maailman harvimpaan asutuista maista. Ihmisiä siellä on vähän päälle kolme miljoonaa, väestöntiheyden ollessa koko maassa 1,8 / km². Verrokkina voin kertoa, että Suomen väestöntiheys on 17,70 / km².

Nykyään Mongolia on kenties vähän unohdettu lapsi, vaikka historiallisesti sen vaikutus on ulottunut melkein koko Euraasian halki. 1200-luvulla mongolien hallitsema alue nimittäin kattoi alueet Korean eteläisimmästä kärjestä Unkariin, siis suunnilleen tällaisen alueen (muistaako kukaan Tshingis-kaania?). Valtakunta alkoi kuitenkin hajota yhä pienempiin osiin Kublai-kaanin aikoihin ja lopulta se lakkasi oikeastaan olemasta.

Nykyinen Mongolia kannatti kommunistista aatetta suunnilleen vuodesta 1921 vuoteen 1990 ja oli itse asiassa yllättäen paremmissa väleissä Neuvostoliiton kuin Kiinan kanssa, mikä näkyy ehkä jossain määrin siinä, että vuonna 1937 Mongoliassa siirryttiin kyrillisten kirjainten käyttöön. Ennen tätä kirjoitettiin muutama vuosi latinalaisilla, vaikka mongolialaisilla itseasiassa on myös melko vanha, oma kirjoitusjärjestelmänsä.

Mongolialaisten elämäntapa nojasi monta tuhatta vuotta paimentolaisuuteen ja hevosenkasvatukseen. Maassa onkin aina ollut huomattavasti enemmän karjaa kuin ihmisiä ja 1200-luvulla mongolialaisten sotatekniikka perustuikin osittain juuri tämän seikan hyödyntämiseen. Vaikka armeija oli todellisuudessa melko pieni, saattoi vihollista ratsastajattomien hevosten avulla huijata luulemaan sitä paljon suuremmaksi.

Nykypäivän Mongolia on...melko köyhä. BKT henkeä kohden on noin 3000 dollaria (Suomessa esim. noin 30 000 dollaria/asukas). Lisäksi mongolialainen elämäntapa on kenties lievässä kriisissä kaupungistumista suosittelevan nykykulttuurin ja hyvien laidunmaiden vähenemisen takia. Eteläkorealainen populaarikulttuuri on ilmeisesti Mongoliassa ainakin tällä hetkellä pinnalla (tosin missäpä ei...), minkä voidaan ainakin osittain selittyvän kielten oletetulla sukulaisuudella (suomalaisetkin voisi ruveta kuuntelemaan enemmän virolaista musiikkia~).

Nyt joku varmaan kyseenalaistaa miksen vain ihan suosiolla matkusta Lappiin :'D Mutta eihän se olisi yhtään sama asia~