Autofiction

Ajattelin pitkästä (hah) aikaa esitellä kirjallisuutta. Teen näitä kirjapostauksia varmaan lähinnä siinä toivossa, että joku ehkä kiinnostuisi ja lukisi... No, ei sillä niin väliä. Joka tapauksessa saanen esitellä Akateemisesta torstaina junalukemiseksi mukaani nappaamani Hitomi Kaneharan romaanin Autofiction (オートフィクション):

Kaneharahan oli minulle jo entuudestaan tuttu, ilmestyihän kirjailijan Hebi ni piasu-romaani suomeksi jokunen vuosi sitten nimellä Käärmeitä ja lävistyksiä. Tein siitäkin lyhyen merkinnän aikanaan. Autofcition on vasta toinen Kaneharalta englanniksi käännetty kirja, vaikka nainen onkin kohta kahdeksanvuotisen uransa aikana julkaissut useamman kirjan. Saa nähdä julkaiseeko Sammakko Autofictionin suomeksi joskus tulevaisuudessa...

Autofiction on siitä hyvin hämmentävä kirja, ettei se etene kronologisesti menneisyydestä kohti nykypäivää vaan täysin päinvastoin. Toinen hyvin hämmentävä piirre siinä on, ettei mikään yhdessä luvussa esitetty tuntunut ensimmäisen lukukerran jälkeen suoranaisesti liittyvän edellisen luvun tapahtumiin.

Romaanin päähenkilö Rin on juuri mennyt naimisiin ja palaamassa Tahitilta, jossa on viettänyt kuherruskuukautensa sulhasineen. Kotimaassa Japanissa kirjallisuuden parissa työsekentelevä Rin saa toimittajaltaan ideaksi  kirjoittaa kirjallinen omaelämänkerrallista fiktiota, jota lukiessaan lukija voi olla aivan varma ovatko tapahtumat kirjoittajan omasta menneisyydestä vai keksittyjä. Luku luvulta kirja avaa Rinin kokemuksia ensin 18-vuotiaana, sitten 16 ja lopulta 15-vuotiaana. Samalla selviää syitä sille, miksi Rinin ajatuksenkulku ensimmäisessä luvussa tuntuu niin...häiriintyneeltä.

Itse Autofictionia lukiessaan voikin miettiä sen ohella myös sitä, kuinka paljon omaa elämäänsä Kanehara on teokseen kirjoittanut... Pakko sanoa, etten henkilökohtaisesti kyllä usko ihmisen voivan kirjoittaa kirjaa liittämättä siihen jotain omasta kokemusmaailmastaan. Mutta se, kuinka paljon omaa kokemusmaailmaa mukaan liittää onkin sitten asia erikseen.

Mutta niin. Kirjaa löytyy sekä Akateemisesta kirjakaupasta että Suomalaisesta, joten jos kiinnostus heräsi niin hyvin lämpöisästi kehoitan Autofictionin lukemaan. Etenkin, jos on joskus lukenut Käärmeitä ja lävistyksiä ja pitänyt siitä. Itse pidän Kaneharan kuvailusta, siitä, että teksti on hyvin usein puhtaasti päähenkilön polveilevaa ja poukkoilevaa ajatuksenjuoksua. Rinin ajatukset kulkevat välistä sellaisia polkuja, joita itse ei olisi kuvitellut ihan heti kulkevani.