Kirjoista minä rakennan itselleni talon

Eilen alkoi jälleen todennäköisesti väliaikaiseksi jäävä matikankirjan yhteishuoltajuus kaverin kanssa. Olin jo viime jaksossa köyhä/laiska/aikaansaamaton ja lainailin kaverin kirjaa sen sijaan, että olisin ostanut oman. Saa nähdä, jos tässä jaksossa saisi jostain jo oman kirjan hommattua... En kuitenkaan kirjoita matikkaa, joten tuntuu vähän turhalta ostaa kirjoja sitä varten. Mutta onhan muiden siivellä eläminenkin aina vähän kenkkumaista.


Sain eilen illalla myös lopultakin päätökseen yllä näkyvän Rafik Schamin Damaskoksen rakastavaiset (Die dunkle Seite der Liebe, Bazar 2009). Kauhea tiiliskivi tuo olikin...

"Al-Asfuriyya, varpusten koti, oli mielisairaalan nimi. Hän muisti yhtäkkiä kieltenopettajansa, joka oli kerran kertonut, että 'hulluus', 'henget' ja 'paratiisi' olivat arabian kielessä hyvin läheistä sukua toisilleen. Niillä kaikilla oli yhteyttä 'piiloutumiseen'."

Päätarina kertoo kahden Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa kristityn nuoren, Ranan ja Faridin ongelmallisesta, kielletystä rakkaudesta. Ensi kertaa tavatessaan molemmat luulevat toisiaan muslimeksi ja yrittävät siihen vedoten kieltää tunteensa. Riemu yhteisen uskontotaustan löytymisestä jää lyhytaikaiseksi, kun pari ymmärtää sukujensa olevan riidoissa jo kolmatta sukupolvea.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Sveitsiläinen Neue Zürcher Zeitung-lehti ainakin näyttäisi kirjan kannen mukaan tituleeranneen tätä arabialaiseksi versioksi Romeosta ja Juuliasta.

"Naisista sinulla ei ole aavistustakaan. Niillä on kahdeksan sielua, paholaisella seitsemän, sen takia se ei saa juksattua niitä. Nainen vetäytyy kahdeksanteen sieluunsa eikä paholainen löydä enää tietä häneen."

Kahdeksaansataanyhdeksäänkymmeneenkahteen sivuun nyt tajuaa tyhmempikin mahtuvan enemmän kuin yhden vaivaisen rakkaustarinan, joten voin ihan hyvin paljastaa, että samalla se valottaa syitä pariskunnan sukujen vihanpitoon, kertoo sukulaisista ja naapureista, joihin mahtuu monenmoista viheltäjää, raapaisee Syyrian vuosien 1940-1970 välistä politiikkaa ja kolmen uskonnon (islam, juutalaisuus ja kristinusko - joka on vielä jakautunut ortodoksiseen ja katolilaiseen) välisiä ristiriitoja maapläntillä, jossa uskontokunta osataan yhä nostaa ihmisyksilön tärkeimmäksi piirteeksi...

Schami on kirjoittanut mukaan myös tarinoita, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä pääjuonen kanssa ja joista ainakin osa on kirjailijan mukaan ollut itsenäisiä novelleja, joista osa on jopa julkaistu aiemmin muissa yhteyksissä. Damaskoksen rakastavaisissa niistä on tullut mukavia, yhden luvun pituisia välipaloja, joista tulee lähinnä hyvälle mielelle. Itse kikatin muutamille niistä ihan avoimesti, toiset vain hymyilyttivät. Nämä luvut myös tuovat mukavia hengähdystaukoja, kun muu tarina tuntuu tukahduttavan lukijansa jännittävyydellään.

"Jos israelilaiset sattuisivat olemaan meitä heikompia ja sitä ne varmasti ovat, sillä meitähän on satakaksikymmentä miljoonaa rohkeaa arabia takanaan sankarillinen historia. Paljonko israelilaisia on? Kolme, neljä miljoonaa, eli viisikymmentä arabia hyökkää aina yhden israelilaisen kimppuun. Luoja sentään, siinähän saa odottaa jonossa kuin voita ostaessa. Onko se arabien kunnian mukaista?"

Kertojana Schami on ihana. Ei ehkä niin kuvaileva ja estetiikalla leikkivä kuin voisi arabialaiskirjailijalta odottaa, mutta senkin mies kääntää voitokseen. En tahdo edes ajatella millaiseksi sivumäärä olisi kasvanut, jos Schami olisi vielä lähtenyt leikkimään kuvailulla (mihin saattaa tietysti vaikuttaa ihan pikkiriikkisen se, ettei saksaksi kirjoittavan miehen äidinkieli suinkaan ole saksa)... Ja vaikka käsitteleekin kurjia, vaikeita asioita kuten kiduttamista, raiskauksia, vankileirejä jatappamista - Schami ei jää mässäilemään niillä vaan nostaa parhaiten esiin nimenomaan Faridin ja Ranan rakkaustarinan.

Jonkin verran on kirja ollut esillä mediassakin, itse valitsin tosin luettavaksi lähinnä takakannen perusteella. Halu lukea jokin rakkaustarina vielä Anna Kareninankin jälkeen, saattoi tietysti vaikuttaa myös hivenen...


Haha, kun ryhdyin pitämään tätä blogia, ei kyllä ollut mitään aikomusta kirjoittaa mitään kirja-elokuva-painotteista blogia, mutta minkäs teet. Kun hyviä kirjoja sattuu kohdalle, on niistä ihan oikeutettua sanoa jotain~ Valottihan tuon lukeminen myös Syyrian ja muidenkin arabimaiden historiaa ja nyt kynnys ryhtyä tutkimaan niitä on hiukkasen matalampi. Jos joskus vaikka jaksaisi.

Nyt sitten syömään itsensä täyteen herkkuja nuorimmaisen serkun synttäreille~
Sitten voisikin miettiä lähteäkö Pieksämäelle vai baareilemaan huomenna...