Naiivisti sitä aina kuvittelee, että kun puhutaan lastenohjelmista, 1990-luvun alkupuolella syntyneet olisivat katsoneet suunnilleen samoja tv-sarjoja, vhs-kasetteja ja elokuvia ja näistä voisi keskustella suunnilleen kenen kanssa hyvänsä. Eihän Suomessa nyt niin paljon valinnanvaraa lastenohjelmissa ole koskaan ollut, että ikäryhmän katselukokemuksiin kauheasti hajontaa syntyisi.
Ja pah, sanon minä. 1990-luvun alkupuolella syntynyt ikäryhmä tuntuu jakavan keskenään suunnilleen neljä sarjaa; Muumit, Pikku Kakkosen, Pokemonin ja Disney klassikot (usein tosin myös Hopeanuoli ja Matka maailma ympäri 80 päivässä). Jos tämän perusjaon ulkopuolisista sarjoista alkaa keskustella, saa huudella tovin ennen kuin joku muukin kuin oman äänen kaiku vastaa. Ja toisinaan juttu voi luiskahtaa helposti sarjoihin, joita ei kerta kaikkiaan kykene itse muistamaan koskaan katsoneensa (minun tapauksessani esim. Samurai Pizza Cats tai Varjoankka).
Siinä, mtä kukakin muistaa katsoneensa tai on edes katsonut, on hämmentävän monta muuttujaa. Katselukokemuksiin kun tuntuvat vaikuttaneen varsinkin sisarusten määrä, ikä ja sukupuoli (eli mitä vanhemmille sisaruksille oli ostettu ja nauhoitettu tai mitä nuorempien sisarusten pakottamana tuli katsoneeksi), asuinalue (esimerkiksi Nelonen ei näkynyt kaikkialla Suomessa 1990-luvun puolivälissä tai loppupuolella, samoin kirjastojen vhs-valikoimat olivat erilaisia) ja omat kiinnostuksenkohteet ja muisti (olen tavannut ihmisiä, jotka eivät muista lapsuudestaan kuin kaksi tai kolme lastenohjelmaa).
Tässäpä introkappaleet muutamasta sarjasta, joita minä muistan kyllä katsoneeni, mutta joita kukaan muu ei tunnusta katsoneensa (tai ainakin katsojia esiintyy hyvin harvoin). Erityisesti Candy Candy ja Tarina vailla loppua oli rakkaita <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sissi! ♥
VastaaPoista