Tapaus nostalgia

Kun yöpaikan lahjoittanut kaveri kysyi minulta tiistai-iltana Dir en greyn keikan jälkeen, miten keikka meni ja oliko minulla hauskaa, punnitsin vakavasti hetken aikaa puhjetako kauheaan vinuvanuvalitukseen siitä, kuinka päätäni särki koko keikan ajan, vatsassa velloi määrittelemätön paha olo ja joku idiootti eturivissä kuvasi melkein koko keikan ajan iPhonellaan. Mutta koska paha olo väistyi aina, kun pääsin hyppimään ja riehumaan eikä kuvaava typerys nyt niin paljon häirinnyt, päätin valita siitä vinuvanuvalitus-nauhan vierestä vähän positiivisemman version.

Loppujen lopuksi ainoa asia, johon voin sanoa olleeni oikeasti tyytymätö on se, ettei Shinya näyttäytynyt lavan etuosassa juuri ollenkaan : << Perkele Shinya, sinua minä pääasiassa tulin paikalle katsomaan! (Tähän väliin kauniissa sulkulausekkeessa huomautettakoon, että minulle syyt lähteä dirujen keikoille ovat tärkeysjärjestyksessään suunnilleen: 1. Musiikki 2. Shinya 3. Kaikki muu)

Purin sitten "yhyy, en nää Shinyaa"-ahdistustani Toshiyaan, josta on vanhemmiten tullut vielä entistäkin pahempi diiva. Ja uudelleen stailattu partajeesus Kaorukin oli tosi energisen oloinen ja näytti oikein hyvältä <3 Ja vihdoin ja viimein vähän lihonut Die <3 Ja Kyosta nyt puhumattakaan.

Oikeastaan tiivistettynä tässä keikassa ei ollut omalta osaltani mitään uutta. Paitsi, että jonotin nyt vähemmän aikaa (alle tunnin) kuin vuoden 2007 keikoille (kaiketi jotain nelisen tuntia per keikka). Vanhojen päiväkirjamerkintöjen mukaan olen nimittäin ollut aina joko väsynyt tai huonovointinen dirujen keikoilla :'D Ja jokaisella kerralla olen fanitellut Toshiyaa, kun Shinya on piilotellut rumpujensa takana. Mitäs sitä nyt tavoistaan poikkeamaan!

Ai se musiikki? No se nyt on aina yhtä ihanaa, miksi siitä sen suuremmin puhumaan.

Sanomatta paras

Koska sisäinen fanityttöni.
Koska Nosturi huomenna.
Koska en oikein voi keskittyä mihinkään muuhun.
Koska tänne on ihan järkyttävän monta kertaa eksytty hakusanalla "Dir en grey".
Koska tahdotte nähdä näitä kuitenkin.

___________________________________________________
Sain lopultakin valmiiksi kaverille tarkoitetun "kiitos kun olet olemassa ja tuhannet kiitokset siitä, että saan majoittua luonasi vain pitkän kivenheiton päässä keikkapaikasta, vaikka tulenkin takaisin mitä epämääräisimmissä fanityttöhuuruissa ja joudut kuuntelemaan minua illalla, vaikkei aihe kiinnosta sinua pätkääkään"-lahjan ->

Ennen kuin kukaan ennättää kysyä, kerrottakoon, että kyllä se on (väristään huolimatta) porkkana ja kyllä se on amigurumi ja kyllä se on tehty Mia Bengtssonin "Amigurumi - virkkaa omat maskottisi"-kirjan (Atena, 2010) ohjeella.
Ja hah, sen tekeminen oli oikeastaan aika hauskaa. Olen niin vitsin taitava käsityöläinen että <3

Elämän pienet hämmästykset

Koin tänään niin monta hämmentävää, jiiruihin liittyvää, lievää shokeeraantumista aiheuttavaa yllätystä, että katson vain oikeudeksi ja kohtuudeksi koota niistä yhden kokonaisen merkinnän.

Hämmästyksen aihe numero 1:
Plastic Treen Ryutaro on jo 38-vuotias!

Apua, en olisi ikinä koskaan arvannut Ryutaron oikeaa ikää, jos joku olisi kysynyt. Arvon herra laulaja nimittäin näyttää siltä, että voisi iältään olla mitä tahansa 20 ja 35 ikävuoden väliltä, mutta että vaille nelikymppinen?! Ehei. Tämä tosin taas varmaan oli niitä asioita, jotka kaikki minua lukuunottamatta tietävät.

En yleensä muista jiirujen ikiä (paitsi dirujen ja mucculaisten), mutta tämä oli niin hämmentävä tieto, että muistan tämän varmaan loppuikäni. Toisin sanoen Ryutaron vanheneminen loppuu tähän ja jos joku erehtyy viiden vuoden päästä minulta tiedustelemaan miten vanha mies tämä Plastic Treen laulaja onkaan, vastaan että 38 (vähän samaan tapaan Miyavi on minulle varmaan aina ja ikuisesti 27-vuotias).



Hämmästyksen aihe numero 2:
X Japanin ihastuttavan kitaristin Patan ulkonäkö Club Zy.n elokuun 15. päivänä postaamissa kuvissa;

club zy.

Pata... Mitä tapahtui?
Enkö vain ole nähnyt sinusta viime aikoina kuvia, jotka todistaisivat tämän muutoksen tapahtuneen hitaasti, ei niin yhtäkkisesti kuin se minusta tuntuu tapahtuneen?

Hämmästyksen aihe numero 3:
D=OUTin kitaristi Ibuki ja Andon basisti Ken ovat veljeksiä!

Minä mitään Dautoa kuuntele (tämän lauseenpätkän kirjoitettuani tosin aloin miettiä miksen kuuntele ja lähdin etsimään näytteitä bändin musiikista), enkä oikeastaan Andoakaan sen vertaa (siihen sentään tiedän syyn), mutta olen jo pitkään pitänyt Keniä yhtenä maailman lutuisimmista basisteista. Ja tunnustan, en hämmentynyt tästä niin pahasti kuin noista kahdesta ylemmästä aiheesta. Tämä on vaan lähinnä sööttiä.

Varmistusta tämän tiedon paikkaansapitävyyteen etsiessäni törmäsin sitten lisäinformaatioon, että v-last bändin kitaristit Yoshi ja Hiro ovat kaksoset. Siitä en sitten edes jaksanut enää hämmästyä :D

Tällaista pientä häröilyä tänään.

257 sivua Aasiasta

Löysin meidän kesämökin kirjahyllystä niin veikeän kirjan, etten kertakaikkiaan voi vastustaa kiusausta tehdä postausta siitä. Saanen siis esitellä Juha Remeksen ihastuttavan teoksen Tunne Aasia (WSOY, 1997).

Luettuani tämän lähestulkoon kannesta kanteen (jättäen joitain osia lukematta, myönnän!), minun oli ihan pakko tulla koneelle tarkistamaan kuka ihme on Juha Remes. Kirjoittajan tervehdyksen mukaan ainakin mies, joka on asunut ja työskennellyt Aasiassa vuosina 1991-1993 ja... No, eipä sitten muuta. Ei mitään tietoa siitä missä päin Aasiaa herra Remes kenties on asustellut ja työskennellyt, ei tietoa koulutuksesta tai erityisosaamisesta. Ikävä kyllä netti ei tehnyt minua hullua hurskaammaksi, joten en vieläkään tiedä onko Remes isokin kiho suomalaisessa talouselämässä tai arvostettukin Aasian tuntija.

Alunperin ajattelin, ettei minulla ole Tunne Aasia-kirjasta mitään positiivista sanottavaa. En itse pidä hiukkaakaan siitä, miten Remes niputtaa kaikki Aasian maat samaan kasaan huomioimatta juurikaan esimerkiksi sitä kuilua, joka ammottaa vaikkapa Japanin ja Intian kulttuurien välillä. Enkä kyllä ole erityisen ihastunut Remeksen tapaan kuvata aasialaisia. Ihan kuin lukisi jotain 1800-luvun siirtomaaisäntäharrastelija-antropologin muistiinpanojen ja halpahintaisen horoskooppilehdykän yhteentörmäystä.

Lisäksi minusta tuntuu suorastaan edesvastuuttomalta se, että Remes kirjoittaa lahjojen antamista käsittelevässä kappaleessa "Hyviä valintoja voivat olla myös pienet elektroniikkalahjat, mm. hiustenkuivaimet ja kellot.", vaikka jo kiinan kielen alkeisoppikirjasta löytyy tieto siitä kuinka "lahjoittaa kello" (送钟 sòng zhong) ääntyy samoin kuin "saattaa kuolemaan" (送终). Graah. Ilmeisesti Kiina ei sitten ole niin aasialainen valtio, että tällainen pikkuseikka olisi syytä mainita edes suluissa sivun alalaidassa. Toisen aika jättimäisen virheen Remes tekee väittäessään malajia ja indonesiaa arabiansukuisiksi kieliksi... Arabia nyt kuitenkin sattuu ainakin toistaiseksi majailemaan luokassa afroaasialaiset kielet, kun taas indonesia ja malaji lasketaan austronesialaisiksi kieliksi. Ihan syystäkin.

Mutta kuten sanottu, en voi puhua tästä kirjasta pelkkää pahaa. Pikkuvirheitä sattuu ja niitä kuuluu kaiketi sietää. Lisäksi Remeksen kirja alkaa olla jo aika vanha ja maailma on muuttunut neljässätoista vuodessa (esimerkiksi Thaimaassa on tapahtunut jonkinasteista taloudellista edistymistä). Lisäksi tekstin painopiste on liike-elämässä, neuvotteluista selviämisessä ja liike-elämän yleisaasialaisten piirteiden kuvaamisessa. Erityisen mahtavia ovat jokaiselle Aasian maalle erikseen kirjoitetut historiatiivistykset ja markkinoiden yleiskuvaukset, joista saa melko hyvän käsityksen kunkin maan tilanteesta. Me likes ♥

Lisäksi Remestä on varmasti höykytetty viimeisten neljäntoista vuoden aikana ihan riittävästi kirjan pikkuvirheistä ja kielikuvista, joten ehkei minun enää tarvitse.

Eli toisin sanoen, jos teillä nyt sattuu olemaan puutetta Aasia-painotteisesta lukemisesta ja haluatte lukea kirjan, jossa otetaan huomioon valtava alue Saudi-Arabiasta (jep jep, Remes kyllä on ottanut takasivuille mukaan Saudi-Arabian ja Kuwaitin, mutta jättänyt esimerkiksi Mongolian kokonaan pois. Jännää. Ilmeisesti Mongolia sitten lasketaan johonkin Keski-Aasiaan, joka ei ole Aasiaa sanan varsinaisessa merkityksessä) Intian kautta Kambodzan poikki, koukaten Filippiineille ja sieltä Taiwanin, Japanin ja Koreoiden kautta Kiinaan.

Seuraavasta vasemmalle

Waw, nyt on kuulkaa ollut aika kiva viikko~. Tehtiin äidin kanssa viikonloppuna nimittäin pikamatka Lappeenrantaan eikä arkikaan ole vielä päässyt maistumaan puulta. Ajattelin tehdä pikapostauksen tuosta matkasta ja jakaa jotain tunnelmia.

Täytyy myöntää, että oli varsin eksoottinen reissu. Pysähdyttiin monilla pikkupaikkakunnilla - kuten Joutsenossa, Simpeleellä ja Parikkalassa - joiden olemassaolon kyllä junakuulutusten ansiosta tietää, mutta joissa ei tule ikinä käytyä (ehkäpä siksi, että omalla autolla ei muutenkaan tule paljon itärajalla seikkailtua Kiteetä lukuunottamatta).

Venäjää kuuli ja näki koko matkan ihan kiitettävästi, samoin tavalla tai toisella Karjalaan viittaavia kaupallisten matkailuyritysten nimiä (Karjalan Lomahovi, Laatokan portti, Viipuri Golf), joiden etuliitteet vaihtelivat pohjoisesta etelään mennessä (Kiteen seudulla suositaan sanaa Karjala, puolivälissä, jossain Parikkalan tietämillä tykätään Laatokasta ja Lappeenranta on erikoistunut Viipuri-nimen käyttöön. Jossain vaiheessa taisi vilahtaa Kannaskin, mikä osoitti suorastaan päätähuimaavaa mielikuvitusta.).

Joutsenossa on paljon söpöjä, puiden reunustamia katuja.

Lappeenrannassa taas monta kivan näköistä taloa~

Imatralla vanha tuttu Valtionhotelli, joka oli sateisesta säästä huolimatta oikein söötti.

Simpeleeltä ei valitettavasti ole yhtään kuvaa. Käväistiin siellä Antiikki ja keräily-messuilla, jossa itärajan läheisyyden huomasi lähinnä siitä, että melkein joka kolmannella näytteilleasettajalla tuntui olevan pöydässään jotain Neuvostoliitossa vuonna 1980 pidettyihin kesäolympialaisiin liittyvää tavaraa.

Parikkalan puolella pysähdyttiin yhdessä Suomen omituisimmista ilmaisnähtävyyksistä eli Patsaspuistossa. Hämärään muistikuvaan turvaten voin todeta käyneeni siellä jo joskus lapsena, mutta mikseipä pitkästä aikaa uudestaan kävisi. Patsaspuistosta saa oikein mukavat keskitysleirifibat enkä vieläkään usko, että patsaiden tekijällä on ollut ihan kaikki inkkarit kanootissaan...

Sellainen pikareissu siis. Välillä tuli vettä niin että moottoritie lainehti, mutta pääsääntöisesti aurinko paistoi koko ajan. Yöpaikan löytäminen olikin aika jännää puuhaa, kun ensimmäisestä hotellista tarjottiin vain ei oo:ta ja varoiteltiin, että kaikki Lappeenranta-Imatra-akselin majoituspaikat ovat täynnä... Mutta onneksi järjestyi petipaikka kaikesta huolimatta.

Uusia aluevaltauksia

Julma totuus on, ettei työtätekevällä kansanosalla liiemmin riitä aikaa bloggailuun. Tai siis ainakaan kesätöitä tekevällä, kun päivät menee sisätiloissa töissä ja illalla on pakko päästä ulos tuulettumaan ja uimaan.

Sain siis heinäkuuksi töitä paikallisesta kirjastosta. On kuulkaa jännää hommaa... Työtehtäviin voi päivän mittaan kuulua mitä tahansa perus asiakaspalvelusta (lainaus, palautus, varaus, hyllytys, poisto-ostot jne.) vanhojen aikakausilehtien numerojärjestykseen pistämisestä aina lastenosaston uusien ikkunakoristeiden ideointiin ja toteutukseen.

Erityisen mielellään vakituinen henkilökunta tuntuu ulkoistaneen lastenkirjojen hyllytyksen minulle; niitä kun ei ole erityisen mukava hyllyttää, kun hyllyt näin kesäaikaan tuntuvat olevan ratkeamispisteessä (vanhemmat: olette vastuuttomia, jos ette lue lapsillenne!) ja matalan sijaintinsa takia kirjojen hyllytyksessä kipeytyvät parhaassa tapauksessa sekä selkä, polvet että vielä nilkatkin. Typerä veto sinällään laittaa minut lastenhyllyjä hyllyttämään, kun ottaa huomioon, että olen pidempi kuin yksikään vakituisen henkilökunnan naisjäsenistöstä...

Hyvin olen kuitenkin tämän kaksi viikkoisen viihtynyt ja melkoisen kivaakin ollut jopa! Erityistä plussaa tässä on ollut se, että olen löytänyt tusinoittain kirjoja, jotka tahdon lukea jahka aikaa taas on. Varsin inhaa tässä hommassa on kuitenkin se, että päivällä tulee usein sellainen suunnilleen tunnin tauko, jolloin asiakkaita ei käy käytännössä ollenkaan. Siinä ehtii hyvinkin lukea pari sivua jotain kirjaa, jos hyllytettävää tai muuta kehittävää tekemistä ei ole. Mutta sitten kun asiakas ilmaantuu näköpiiriin, on varsin epämukavaa ja kivuliastakin palata reaalimaailmaan kirjan mielenkiintoisesta miljööstä. Ja itkettävää se on sekin, kun asiakas lainaa juuri sen kirjan/lehden/elokuvan, jota on koko päivän katsellut sillä silmällä, että sen napata työpäivän päätteeksi mukaan...

Mutta sellaisia kuulumisia tänne. Animeconiin en lähtenyt, Nekoconinkin aikaan olin maaseudulla juhlimassa kaverin synttäreitä. Coneista kertovat postaukset taitaakin jäädä tältä kesältä tuohon alkukuun Kawacon- merkintään (joka muuten on poikinut ainakin 23 uutta kävijää. Hmm...). Pitää kehittää jotain postausaiheita lähitulevaisuudessa.

Tapaaminen joella - Kawacon 2011

Raahasin luuni lauantaina viittä vaille kolmenkymmenen asteen helteessä Joensuussa pidettyn Kawaconin menoa ihmettelemään. Tänään en sitten enää jaksanut mökiltä lähteä keskustaan ajamaan vaan nautin sietämättömän kylmästä säästä lehtiä lukien.

Täytyy tunnustaa, etten kauheita Kawaconilta odottanut; ohjelmatarjonta näytti niukalta eikä myyntipöytäpuolellakaan vaikuttanut olevan täyttä, moni tuttukin oli perunut tulemisensa viime tingassa. Paljon ei porukkaa paikalla ollutkaan, vaikka tiloja olisi kyllä ollutkin isommallekin conittajaporukalle. Tuttuja kuitenkin piisasi, joten hengailuseurasta ei ollut puutetta :3 Lauantaista muodostuikin tosi kiva, aurinkoinen hengailupäivä, kun "pakko nähdä"-ohjelmaa ei ollut paljoakaan ja jono karaokeen oli melko lyhyt. Jonot joka paikkaan olivat ylipäätään lyhyitä. Luksusta~
Ilmastointiin Joensuun armas ammattikoulu voisi kuitenkin panostaa... Urumin paras myyntiartikkeli lauantaina oli kaikesta päätellen paperiviuhkat.

Huomatkaa viuhkojen määrä ja nuutuneet ilmeet. Oli kuuma

Kawaan kuului myös yllätys, joka olisi varmasti saanut paatuneimmankin conkävijän hämmästymään. Varmaan ensimmäistä kertaa suomalaisen cosplayn historiassa cosplaykisan osallistujissa oli enemmän mies- kuin naispuolisia henkilöitä (jako taisi olla jotain 10-6 tms. Tarkastakaa, jos jostain virallisempaa tietoa löydätte). Olin tästä itse vähän hämilläni. Toisaalta paikalla pyöri muutenkin yllättävän paljon kaksilahkeisia... (= Suomen animanga-yhteisö alkaa miehistyä? Miespuoliset harrastajat uskaltautuvat vihdoin tulemaan maanpinnalle? Tyttöharrastajat siirtyvät vähitellen "coolimpien" juttujen pariin? Vai huomioinko minä itse vain yksinkertaisesti miehenpuolikkaat paremmin kuin ennen?). 

Paneelin "Miksi conini meni pieleen?" kävin myös katsastamassa ja saihan siellä nauraakin. Olen tosin edelleen sitä mieltä, että jonkun pitäisi pitää paneeli aiheesta hulluimmat con-kokemukset, jossa yleisö saisi kertoa ratkiriemukkaita tarinoita coneistaan. Tämänkertainen paneeli liippasi läheltä aihetta, mutta meni ehkä vähän masentavuuden puolelle yleisön "Kengät hiersi, kaverit jätti, oli tyhmää ohjelmaa, jonotus kusi"-tyyppisillä kertomuksillaan. Mutta eihän hassut tapahtumat conia pilaa vaan juuri ne ikävät.

Mutta niin. Minulle jäi itselleni oikein hyvä mieli lauantaista :3 En ole yhtään pahoillani, jos tämä jäi viimeiseksi conkokemuksekseni tänä kesänä (kuten vahvasti epäilen). Parasta Kawassa oli kuitenkin se, että pelostani huolimatta en onnistunut saamaan parkkisakkoja koko päivänä~