Paikkoja, joissa haluaisin käydä (osa 2)

Jatkoa seuraa sittenkin! Ensimmäisen osan tällä otsikolla kulkevasta sarjasta julkaisin toukokuussa ja kun nyt kerran tuli tungettua tuo osa 1 otsikkoon sulkuihin, ajattelin, että on samantekevää tehdä toinenkin osa. Paikkojen numerointi jatkuu yhteydessä edellisen postauksen kanssa~

Paikka 3: Naturhistoriska riksmuseet, Ruotsi
Sijainti: Frescativägen 40, Tukholma
Perustettu: 1819
Nettisivut: Naturhistoriska riksmuseet

 

Edellisen postauksen paikkoihin verrattunahan tämä tuntuu suorastaan yltiörealistiselta, helposti toteutettavissa olevalta käyntikohteelta. Museon perusnäyttelyihin kuuluvat muunmuassa näyttely Maan 4,5 miljardia vuotta pitkästä historiasta, ihmisen anatomiaa valottavat sekä Ruotsin luontoa esittelevät näyttelyt ja ilmeisesti jonkin verran myös vaihtelevia näyttelyitä. Minua museoon vetää tasan yksi asia; Maapallon historiasta kertovaan näyttelyyn kuuluvat dinosaurusten luurangot.

Jo vuosikausia minulla on ollut lista ns. "pienistä unelmista" ja yksi noista unelmista on  nähdä ihka-aito dinosauruksen luuranko. Se on sinällään hassu haave, kun ottaa huomioon, etteivät dinosaurukset ole minua koskaan muuten millään tavoin kiehtoneet. En omistanut pentunakaan yhtä ainutta muovidinosaurusta, en katsonut Maa aikojen alussa-elokuvia tai lukenut tiiliskiven paksuisia kuvakirjoja noista maailmanalun matelijoista.

Jos käynnille pitäisi kehittää toinenkin syy, se voisi olla museorakennuksen arkkitehtuuri. Se näyttää kuvissa nimittäin kertakaikkisen upealta *w*

 

Joku voisi kenties ehdottaa, että menisin laannuttamaan dinosauruskuumettani Heurekaan, jossa ilmeisesti on myös meneillään jonkinlainen dinosaurusnäyttely. Ikävä kyllä siellä ei taida olla luurankoja... Ja nimenomaan luurankoja minä tällä kertaa haluan nähdä. Kenethän saisin tälle reissulle huijattua mukaan...

Paikka 4: Sedlecin luukirkko
Sijainti: Kutná Hora, Tšekki
Rakennettu: 1511

Hyvä on sitten. Myönnän olevani mainoksen uhri. Ihastuttava ystäväiseni Pihla nimittäin kävi Tšekin tasavallassa tänä kesänä ja vieraili samalla reissulla Sedlecissä. Ja näytti sitten vielä minulle kuvia matkan jälkeen (en minä muuten edes tietäisi koko paikan olemassaolosta). Mutta ihan rehellisesti. Kuka muka ei tahtoisi nähdä kirkkoa, jonka sisustus on kasattu pääasiassa ihmisten luista?

Jos tarkkoja ollaan, Sedlec ei oikeastaan ole kirkko vaan ihan vain kappeli. Siellä säilytetään suunnilleen 40 000 ihmisen luita, joista suurin osa on kappelin alueella olleeseen, keskiajalta peräisin olevaan hautausmaahan haudattujen jäämistöä.

Tähän väliin minun on ihan pakko todeta, että yleensä inhoan sitä, että ihmisten luita ja muita jäännöksiä esitellään erilaisissa näyttelyissä lasivitriineissä. Vastustan syvästi mm. muumioiden esillepanemista museoissa, sillä minusta se loukkaa ihmisen intiimiteettiä ja tuntuu jopa häpäisyltä, ihmisen uskonnollisten kokemusten vähättelyltä. Haudoista kaivetut ihmiset ovat eläessään uskoneet siihen, että juuri oikeaoppinen hautaaminen vie heidät turvallisesti kuolemanjälkeiseen elämään ja väkivaltainen repiminen ylös haudoista museon loisteputkien alle, läpinäkyviin lasivitriineihinn ihmisten toljotettavaksi ei kerta kaikkiaan tunnu minusta oikealta. Puhumattakaan nyt siitä, että kaikki vainajan mukaan annetut, kuolemanjälkeistä elämää turvaamaan tarkoitetut tavarat on ripoteltu ympäri museosaleja - pahimmassa tapauksessa ympäri maailmaa. Vaikka uskonnollisesti katsoen ihminen onkin kai jo siirtynyt kuoleman seuraavalle tasolle, ehkä jopa syntynyt uudelleen - onhan hautajaisista parhaassa tapauksessa jo tuhansia vuosia -, tuntuu minusta silti kamalan kurjalta nähdä luurankoja tai muumioita museoiden vitriineissä. 

Sedlecin kohdalla olen jostain syystä kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen. Epäilisin tämän johtuvan siitä, ettei Sedlecissä säilytettäviä jäännöksiä ole koskaan viety pois sen kirkkokunnan siunaamalta alueelta, johon kyseiset kuolleet luottivat eläessään. Ennemminkin tuntuu, että ne on vain siirretty arkusta koristeelliseen mauseloumiin.


Tämän postauksen kohteet olivatkin kovin luupainotteisia... 

Seuraavasta vasemmalle

Waw, nyt on kuulkaa ollut aika kiva viikko~. Tehtiin äidin kanssa viikonloppuna nimittäin pikamatka Lappeenrantaan eikä arkikaan ole vielä päässyt maistumaan puulta. Ajattelin tehdä pikapostauksen tuosta matkasta ja jakaa jotain tunnelmia.

Täytyy myöntää, että oli varsin eksoottinen reissu. Pysähdyttiin monilla pikkupaikkakunnilla - kuten Joutsenossa, Simpeleellä ja Parikkalassa - joiden olemassaolon kyllä junakuulutusten ansiosta tietää, mutta joissa ei tule ikinä käytyä (ehkäpä siksi, että omalla autolla ei muutenkaan tule paljon itärajalla seikkailtua Kiteetä lukuunottamatta).

Venäjää kuuli ja näki koko matkan ihan kiitettävästi, samoin tavalla tai toisella Karjalaan viittaavia kaupallisten matkailuyritysten nimiä (Karjalan Lomahovi, Laatokan portti, Viipuri Golf), joiden etuliitteet vaihtelivat pohjoisesta etelään mennessä (Kiteen seudulla suositaan sanaa Karjala, puolivälissä, jossain Parikkalan tietämillä tykätään Laatokasta ja Lappeenranta on erikoistunut Viipuri-nimen käyttöön. Jossain vaiheessa taisi vilahtaa Kannaskin, mikä osoitti suorastaan päätähuimaavaa mielikuvitusta.).

Joutsenossa on paljon söpöjä, puiden reunustamia katuja.

Lappeenrannassa taas monta kivan näköistä taloa~

Imatralla vanha tuttu Valtionhotelli, joka oli sateisesta säästä huolimatta oikein söötti.

Simpeleeltä ei valitettavasti ole yhtään kuvaa. Käväistiin siellä Antiikki ja keräily-messuilla, jossa itärajan läheisyyden huomasi lähinnä siitä, että melkein joka kolmannella näytteilleasettajalla tuntui olevan pöydässään jotain Neuvostoliitossa vuonna 1980 pidettyihin kesäolympialaisiin liittyvää tavaraa.

Parikkalan puolella pysähdyttiin yhdessä Suomen omituisimmista ilmaisnähtävyyksistä eli Patsaspuistossa. Hämärään muistikuvaan turvaten voin todeta käyneeni siellä jo joskus lapsena, mutta mikseipä pitkästä aikaa uudestaan kävisi. Patsaspuistosta saa oikein mukavat keskitysleirifibat enkä vieläkään usko, että patsaiden tekijällä on ollut ihan kaikki inkkarit kanootissaan...

Sellainen pikareissu siis. Välillä tuli vettä niin että moottoritie lainehti, mutta pääsääntöisesti aurinko paistoi koko ajan. Yöpaikan löytäminen olikin aika jännää puuhaa, kun ensimmäisestä hotellista tarjottiin vain ei oo:ta ja varoiteltiin, että kaikki Lappeenranta-Imatra-akselin majoituspaikat ovat täynnä... Mutta onneksi järjestyi petipaikka kaikesta huolimatta.

Viikko meni, viikko tuli

Kuluneen viikon aikana olen;
[x] matkustanut linja-autolla
[x] matkustanut junalla
[x] käynyt Kuopiossa, Jyväskylässä ja Tampereella
[x] lukenut pääsykokeisiin
[x] uinut ensimmäistä kertaa tänä kesänä

Toisin sanoen olin koko viikon maanantaista alkaen enemmän tai vähemmän tien päällä, ensin Kuopiossa, siirtyen sitten Jyväskylään pariksi päiväksi ja lopulta Tampereelle, josta eilen pääsin matkustamaan kotiin. Syy tähän ympäri Suomen matkustamiseen oli mitkäpä muutkaan kuin pääsykokeet. Kiitollinen olisin, jos tietäisin tällä reissaamisella jatko-opiskelupaikan lohkeavan, mutta olen vakavasti alkanut pohtia myös mahdollisia välivuoden aktiviteetteja (ehdotuksia otetaan vastaan! Todennäköisesti päädyn avoimeen lukemaan jotain tai kenties johonkin opistoon... Työtkin voisi olla aika jees.). Välivuosi on totta kai pieni henkilökohtainen maailmanloppu minulle, joka olen aina kuvitellut jatkavani lukion jälkeen suoraan yliopistoon, mutta on sitä pahemmastakin selvitty!

Tapasin reissussa ollessa todella kivoja ihmisiä, vanhempiakin tuttuja, ja serkkuja totta kai. Ja koska aurinko paistoi koko viikon ja lämpöä riitti (niin paljon, että erityisesti Tampereen ahtaassa kivikeskustassa olo oli aika tukala), päätin jo maanantaina, että vedän reissun läpi lomamatka-asenteella (marinoituna lievällä pääsykokeista johtuneella stressillä ja pienellä jännityksellä). Ja olikin oikein kiva lomamatka~ Linja-autolla muutaman välin matkustaessa näki tosi eksoottisia paikkoja eli suomeksi sanottuna pikkukyliä, joihin ei henkilöautolla matkustaessa eksy ja joita ei junan ikkunasta näe (miksi muuten erityisesti Keski-Suomessa kristityt herätysliikkeet pitävät majaansa aina linja-autoasemien lähellä? Matalat vuokrat?).

Matkamuistoiksi reissultani sain uuden päiväkirjan ja sitkeän kurkkukivulla höystetyn nuhan, josta olen itseasiassa ihan kiitollinen! Kipeänä ollessa ei edes itsestä tunnu siltä, että pitäisi tehdä jotain "hyödyllistä", joten tämän päivän olen vain maannut auringossa ja rakastanut maailmaa.

Olen ihan onnellinen, jos ensi viikon sataakin vettä. Saan siinä tapauksessa maata sängyn pohjalla ja lukea. Lukea, lukea, lukea. Lukea fiktiota, lukea romaaneja; jotain, jota lukiessa ei tarvitse tehdä muistiinpanoja ja jonka sisällöstä kukaan ei kysele pikkumaisia yksityiskohtia. Ah <3

Paikkoja, joissa haluaisin käydä (osa 1)

Otin vapauden lisätä otsikon perään "osa 1" ihan siltä varalta, että innostun tekemään tällaisia postauksia lisää. Suunnitelmani ovat suuret ja tahdon pistää jokaisesta paikasta mahdollisimman paljon kuvamateriaalia nähtäville, selventämään osaltaan miksi tahtoisin näihin paikkoihin mennä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että tästä(kin) postauksesta tuli pitkä.

Paikka 1: Hashiman saari, Japani
Sijainti: n. 15km Nagasakista länteen
Pinta-ala: 0,063 km²
Asukasluku: 0


Hashima oli ensimmäisiä paikkoja Japanissa, jonne avattiin hiilikaivos 1887. Hiiltä louhittiin merenpohjasta aina vuoteen 1974, jolloin se monien muiden japanilaisten hiilikaivosten tavoin suljettiin Japanin siirtyessä yhä enemmän öljyn käyttöön ensisijaisena energianlähteenä. Parhaimmillaan saarella oli yli 5000 asukasta ja maailman korkein väestöntiheys.

Nykyään Hashimalla ei enää asu ketään, mutta ilmeisesti säästösyistä sitä ei ole purettu vaan sen annetaan lahota pystyyn. Se onkin mitä mielenkiintoisin prosessi, sillä Hashima on käytännössä katsoen rakennettu pelkästä betonista.

Ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa Nagasakista järjestettiin jonkinlaisia turistimatkoja Hashimalle, mutta nykyään viranomaiset eivät kaiketi suosittele saarelle menemistä alati kasvavan romahdusvaaran takia. Tämän tiedon avulla ja seuraavista kuvista voikin sitten koettaa päätellä, miksi Hashima on kerännyt mainetta myös kummitussaarena~

source

Paikka 2: Ulaanbaatar/Ulan Bator, Mongolia, pääkaupunki
Sijainti: n. 350km Mongolian Venäjän vastaisesta rajasta
Asukasluku: n. 1 milj.
Väestöntiheys: 235/km²

Olisin voinut laittaa paikaksi ihan pelkän Mongolian, mutta ajattelin kuitenkin tarkentaa. Mongolia on yksi maailman harvimpaan asutuista maista. Ihmisiä siellä on vähän päälle kolme miljoonaa, väestöntiheyden ollessa koko maassa 1,8 / km². Verrokkina voin kertoa, että Suomen väestöntiheys on 17,70 / km².

Nykyään Mongolia on kenties vähän unohdettu lapsi, vaikka historiallisesti sen vaikutus on ulottunut melkein koko Euraasian halki. 1200-luvulla mongolien hallitsema alue nimittäin kattoi alueet Korean eteläisimmästä kärjestä Unkariin, siis suunnilleen tällaisen alueen (muistaako kukaan Tshingis-kaania?). Valtakunta alkoi kuitenkin hajota yhä pienempiin osiin Kublai-kaanin aikoihin ja lopulta se lakkasi oikeastaan olemasta.

Nykyinen Mongolia kannatti kommunistista aatetta suunnilleen vuodesta 1921 vuoteen 1990 ja oli itse asiassa yllättäen paremmissa väleissä Neuvostoliiton kuin Kiinan kanssa, mikä näkyy ehkä jossain määrin siinä, että vuonna 1937 Mongoliassa siirryttiin kyrillisten kirjainten käyttöön. Ennen tätä kirjoitettiin muutama vuosi latinalaisilla, vaikka mongolialaisilla itseasiassa on myös melko vanha, oma kirjoitusjärjestelmänsä.

Mongolialaisten elämäntapa nojasi monta tuhatta vuotta paimentolaisuuteen ja hevosenkasvatukseen. Maassa onkin aina ollut huomattavasti enemmän karjaa kuin ihmisiä ja 1200-luvulla mongolialaisten sotatekniikka perustuikin osittain juuri tämän seikan hyödyntämiseen. Vaikka armeija oli todellisuudessa melko pieni, saattoi vihollista ratsastajattomien hevosten avulla huijata luulemaan sitä paljon suuremmaksi.

Nykypäivän Mongolia on...melko köyhä. BKT henkeä kohden on noin 3000 dollaria (Suomessa esim. noin 30 000 dollaria/asukas). Lisäksi mongolialainen elämäntapa on kenties lievässä kriisissä kaupungistumista suosittelevan nykykulttuurin ja hyvien laidunmaiden vähenemisen takia. Eteläkorealainen populaarikulttuuri on ilmeisesti Mongoliassa ainakin tällä hetkellä pinnalla (tosin missäpä ei...), minkä voidaan ainakin osittain selittyvän kielten oletetulla sukulaisuudella (suomalaisetkin voisi ruveta kuuntelemaan enemmän virolaista musiikkia~).

Nyt joku varmaan kyseenalaistaa miksen vain ihan suosiolla matkusta Lappiin :'D Mutta eihän se olisi yhtään sama asia~