Näytetään tekstit, joissa on tunniste dir en grey. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dir en grey. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. elokuuta 2011

Tapaus nostalgia

Kun yöpaikan lahjoittanut kaveri kysyi minulta tiistai-iltana Dir en greyn keikan jälkeen, miten keikka meni ja oliko minulla hauskaa, punnitsin vakavasti hetken aikaa puhjetako kauheaan vinuvanuvalitukseen siitä, kuinka päätäni särki koko keikan ajan, vatsassa velloi määrittelemätön paha olo ja joku idiootti eturivissä kuvasi melkein koko keikan ajan iPhonellaan. Mutta koska paha olo väistyi aina, kun pääsin hyppimään ja riehumaan eikä kuvaava typerys nyt niin paljon häirinnyt, päätin valita siitä vinuvanuvalitus-nauhan vierestä vähän positiivisemman version.

Loppujen lopuksi ainoa asia, johon voin sanoa olleeni oikeasti tyytymätö on se, ettei Shinya näyttäytynyt lavan etuosassa juuri ollenkaan : << Perkele Shinya, sinua minä pääasiassa tulin paikalle katsomaan! (Tähän väliin kauniissa sulkulausekkeessa huomautettakoon, että minulle syyt lähteä dirujen keikoille ovat tärkeysjärjestyksessään suunnilleen: 1. Musiikki 2. Shinya 3. Kaikki muu)

Purin sitten "yhyy, en nää Shinyaa"-ahdistustani Toshiyaan, josta on vanhemmiten tullut vielä entistäkin pahempi diiva. Ja uudelleen stailattu partajeesus Kaorukin oli tosi energisen oloinen ja näytti oikein hyvältä <3 Ja vihdoin ja viimein vähän lihonut Die <3 Ja Kyosta nyt puhumattakaan.

Oikeastaan tiivistettynä tässä keikassa ei ollut omalta osaltani mitään uutta. Paitsi, että jonotin nyt vähemmän aikaa (alle tunnin) kuin vuoden 2007 keikoille (kaiketi jotain nelisen tuntia per keikka). Vanhojen päiväkirjamerkintöjen mukaan olen nimittäin ollut aina joko väsynyt tai huonovointinen dirujen keikoilla :'D Ja jokaisella kerralla olen fanitellut Toshiyaa, kun Shinya on piilotellut rumpujensa takana. Mitäs sitä nyt tavoistaan poikkeamaan!



Ai se musiikki? No se nyt on aina yhtä ihanaa, miksi siitä sen suuremmin puhumaan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Sanomatta paras

Koska sisäinen fanityttöni.
Koska Nosturi huomenna.
Koska en oikein voi keskittyä mihinkään muuhun.
Koska tänne on ihan järkyttävän monta kertaa eksytty hakusanalla "Dir en grey".
Koska tahdotte nähdä näitä kuitenkin.









___________________________________________________
Sain lopultakin valmiiksi kaverille tarkoitetun "kiitos kun olet olemassa ja tuhannet kiitokset siitä, että saan majoittua luonasi vain pitkän kivenheiton päässä keikkapaikasta, vaikka tulenkin takaisin mitä epämääräisimmissä fanityttöhuuruissa ja joudut kuuntelemaan minua illalla, vaikkei aihe kiinnosta sinua pätkääkään"-lahjan ->

Ennen kuin kukaan ennättää kysyä, kerrottakoon, että kyllä se on (väristään huolimatta) porkkana ja kyllä se on amigurumi ja kyllä se on tehty Mia Bengtssonin "Amigurumi - virkkaa omat maskottisi"-kirjan (Atena, 2010) ohjeella.
Ja hah, sen tekeminen oli oikeastaan aika hauskaa. Olen niin vitsin taitava käsityöläinen että <3

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pieni tapahtuma

Koska en ole päivittänyt vähään aikaan, teen nyt minipostauksen urotyöstä, jonka tänä aamuna suoritin. Tilasin lipun Dir en greyn Nosturin keikalle. Keikkahan on siis vasta 23.8.2011, mutta mitäpä sitä jättämään huomiseen sitä minkä voi tehdä tänään.

Oli hyvin hämmentävä lippujentilausepisodi siinä mielessä, että aloitin sen joskus 09:01 ja kun 09:03 avasin toiseen välilehteen saman sivun, oli Tiketillä esitellä minulle vain teksti "Tilaisuus loppuunvarattu". Sitten 09:30 lippuja kuitenkin löytyi vielä rajoitetusti. Hmm. Kenenkähän takahuonetyöntekijän selkänahasta ne kävivät lisää lippuja repimässä... Nyt viiden jälkeen lippuja on vielä "jäljellä vähän". Saa nähdä milloin pamahtaa (taas) loppuunvaratuksi.


Nyt jos Tiketti ei möhli (kuten kävi Miyavin keikkalipun kanssa pari vuotta sitten; posti toi lipun ihan eri päivälle kuin sen olin ostanut), mitään vakavaa onnettomuutta satu enkä onnistu jostain kivenkolosta saamaan töitä tuolle päivälle tai sairastu vakavasti, olen menossa katsomaan Dir en greytä kolmannen kerran elämässäni~

...Kovasti olen kyllä miettinyt onko siinä yksi kerta liikaa.
No, ehkei ole syytä tehdä tällaisia johtopäätöksiä sen takia, ettei sattunut pitämään bändin viimeisimmästä singlestä. Todennäköisesti katuisin enemmän, jos en olisi edes hankkinut itselleni mahdollisuutta mennä.
Täältä tullaan Nosturi~! ...sitten neljän kuukauden päästä.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Pintaliitoa

En erityisemmin tykkäile fantasiatarinoista, joissa ah-niin-normaali ihmispulliainen päätyy jotain kautta omasta maailmastaan eroavan taikamaailman pyörteisiin ja saa kuulla, että yksin hän voi pelastaa taikamaailman tuholta. Kukaan muu ei kelpaa ja koko kirjasarja, elokuva, anime, sarjakuva, tiiliskiviromaani tai muu vastaava seuraa päähenkilön matkaa kohti Suuren Tehtävän toteuttamista. Tämän takia en erityisemmin ihastunut Burtonin ja Disneyn yhdessä työstämään Alice in Wonderlandiin, vaikka siitä monia kivoja ajatuksia löytyi.



Odotin kyllä kuulemani perusteella täydellistä floppia ja yllätyin positiivisesti, kun ei se niin surkea ollutkaan. Mitä nyt Disneyn rakkaus maskottimaisiin, pippurisiin pikkueläimiin oli pilannut yhden parhaimmista hahmoista (Murmelin) ja Hatuntekijästä puuttui jotain... Puvustaja (jonka nimen näin jossain ihan vasta, mutta jota en nyt saa edes googlaamalla esiin, mutta jota Burton käyttää aina) tosin oli ylittänyt itsensä.

Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen. En kuluttanut tähän senttiäkään rahaa ja näin kaikki ne Lewisin tarinalle tyypilliset yksityiskohdat, joita rakastan niin kovasti (taskukellot, teepannut, teekupit, pelikortit, valkoiset kanit jne. jne.). Parhaaksi kohtaukseksihan tässä nousi Hatuntekijän kävely täyteenahdetuilla puutarhapöydillä :'D Ja Irvikissa, jota rakastin ehkä eniten kaikista.


Ja sitten ihan toisiin aiheisiin.


Sain tässä vähän aika sitten loppuun Dan Brownin uusimman, suomennetun kirjan, tuon yllä näkyvän Kadonneen symbolin. Vaikka inhoankin Brownin tapaa käyttää Robert Langdon-tarinoissaan aina samaa juonta, luin tuonkin kirjan eläen läpi sanoinkuvaamattomia jännityksen, lievän kauhun ja täydellisen uteliaisuuden hetkiä. Brownin esittämät ajatukset ja väittämät historiallisista tapahtumista ovat oikeasti mielenkiintoisia. Kuvitettu laitos tosin olisi ollut ihan kiva, koska taidehistorian tuntemukseni joiltain alueilta on valitettavan puutteellinen...

Tuosta kirjasta inspiroituneena ryhdyin kuitenkin syynäämään tarkemmin erään levyn kantta:


Dir en greyn albumin nimi jo itsessään tulee vanhasta kuvasymbolista. Uroboros (myös Ouroboros tai Uroburos) on häntäänsä syövä tai nielevä käärme tai lohikäärme, joka symboloi syklisyyttä, elämää ja kuolemaan, loppua ja alkua, yhdentymistä ja eheyttä. Sen historia ulottuu aina Antiikin Egyptiin asti ja se on kuvattu eri lähteissä ympäri maailmaa (viikinkimytologia, mayat, Kiina jne.). Kannessa kuva Uroboroksesta löytyy sanan ensimmäisestä o:sta.

Mitäs muuta... Ainakin löytyy kaksi tuttua miehistä symbolia lohikäärme, vahvuuden, rohkeuden, hyvyyden kestävyyden ja tiikeri, voiman, vahvuuden, oikeudenmukaisuuden ja äkkipikaisuuden symboli. Niitä tasapainottamassa naisellisuuden (Intia), sielun ja ihmisen, kauneuden, puhtauden ja myötätunnon symboli lootus.
Puhtaasti kiinalaista, Japaniin juuri kulkeutumatonta ainesta, löytyy u:n yläosaan lätkäistyjen pahoilta hengiltä suojelevien temppelinvartijoina toimivien leijonien verran. Yin-yang-perinteen mukaan toinen näistä on uros, toinen naaras.
Mietin tätä pitkään, mutta k-kirjaimen alaviiva taitaa olla Feeniks, kiinalaisessa traditiossa oikeudenmukaisuutta ja jaloutta, yinin ja yangin yhteyttä ja naisellisuutta, lännessä uudestisyntymistä, uudistumista ja ylösnousemusta edustava taruolento.

Vanhat tutut, japanilaisesta kuvastosta tututkin asiat löytyvät:
Karppi (tarkemmin ehkä koikarppi - nimen etuosa tulee japanin kielen karppia tarkoittavasta sanasta koi), varsin kesy vedenelävä, kuvastaa ihmisen menestystä elämässä, sisua ja päättäväisyyttä. Sekä tietysti kirsikankukat, ihmiselämän, yleensäkin elämän katoavaisuuden ja lyhyyden vertauskuvat.

Sitten, vähän yllättäen tämän kaiken, aika positiivisen kuvaston jälkeen, viimeisen o:n sisällä kuoleman symbolit pääkallot, joita voi tosin pitää myös ihmisyyden symboleina.

"Jumaluusolentoja" kannesta löytyy ainakin Buddhan ja hieman tuntemattomaksi jäävän kolmisilmäisen jumaluuden verran. Tuota ensimmäisen o:n sisään kuvattua tuntematonta tapausta epäilen hindujen Kaliksi, väkivaltaiseksi tuhon, ajan ja muutoksen jumalattareksi.
U:n sisään kuvatun, hennatatuoidun käden merkitystä en saanut selville mistään, en myöskään selvää keskimmäisen o:n sisällöstä. Ja jos joku tietää tuon viimeisen o-kirjaimen muodostavan ympyrän nimityksen ja merkityksen, infoaminen olisi mukavaa.



Tietystihän tämän voisi huvikseen nähdä niinkin, että kannesta löytyvät kaikki bändin jäsenten horoskoopit.
Kiinalaisessa horoskoopistossa Kaoru ja Die Tiikereitä, Kyo Lohikäärme ja Toshiya Käärme. Länsimaisessa horoskoopistossa Shinya Kalat.
Miksei Shinyan kiinalainen horoskooppimerkki Hevonen sitten sopinut kanteen laitettavaksi? Hevonenhan symboloi kuitenkin niin valtaa kuin uskollisuuttakin. Jaa-a, pitäisi kysyä kannen suunnittelijalautakunnalta asiasta.

Tulipahan taas koottua jotain vähän randomimpaa ja vaihtoehtoisempaa postausta...