Hyvät aikeet kullatut

Esseenkirjoituksen helvetillinen oravanpyörä

Vaihe 1: "En tiedä tästä aiheesta mitään. Siispä lainaan pari siitä kertovaa kirjaa."

Vaihe 2: "En tunne teorioita, joihin tässä kirjassa viitataan. Lainaan siis kattavan selitysteoksen."

Vaihe 3: "Enpähän kyllä vieläkään ole ihan varma onko minulla tarpeeksi tietoa. Käyn vielä hakemassa yhden aihetta käsittelevän yleisteoksen."

Vaihe 4: "Oho, nytpä minulla onkin lainassa vino pino aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esseen vain pitäisi olla valmiina kuun loppuun mennessä eikä minulla siis todellakaan ole aikaa lukea edes murto-osaa näistä kirjoista."

Vaiheeseen 5, siis itse kirjoitusprosessiin en ole vielä päässyt kunnolla käsiksi... Pahinta on, että toistan tämän rumban usein koulutyö koulutyön perään oppimatta koskaan keskittymään vain yhteen tai kahteen kompaktiin perusteokseen.

Conitusmassa - Desucon FrostBite 2012

Alkusyksystähän olin vielä sitä mieltä, että conittaminen alkaa osaltani olla taakse jäänyttä elämää ja olin varma, etten enää juuri coneissa kävisi. Yleinen conitusseura on vähin äänin ruvennut luopumaan animangasta ja itsekin on pariin otteeseen tullut sellainen "eää, en jaksa enää, oon ihan outsider"-olo, kun olen törmännyt suuriin laumoihin otakueläimiä yhdessä paikassa.

Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä eksynyt kahteen coniin: ensin Kuopion Chibiconiin joulukuussa ja nyt viime viikonloppuna Desucon FrostBiteen Lahteen. Mitenkään näitä kahta conia vertaamatta pakko sanoa, että FrostBitessa en tuntenut itseäni läheskään niin ulkopuoliseksi kuin Chibiconissa, joka nimensä mukaisesti oli täynnä chibejä (n. 10-14-vuotiaita conittajia).

Oli kivaa olla pitkästä aikaa conissa. Vaikkakin kolmen cossaajan kanssa erinäisiltä ahdistukskohtauksilta oli mahdotonta välttyä. Viikonloppu sujui melko perinteisesti: lauantaiaamuna ihan liian aikaisin hereille, vaatteet niskaan ja autoon, conissa pari luentoa (fujoshi-luento oli oikeasti viihdyttävä! Visual novel-luennolle tultiin enemmän kuin vähän myöhässä), kavereiden ja tuttujen moikkailua ja jutustelua, rasvaista ruokaa Mäkkäristä, toinen luento (Jpoppareista) ja sitten vain yleistä vetelehtimistä kunnes tuli aika lähteä kohti hotellia (meillä ilmeisesti oli asiat paljon paremmin kuin monella muulla ompussa majoittuneella, sänkyjä ei ollut pedattu eikä tyynyliinoja ollut kuin yksi, mutta muuten hotellihuone oli ihan inhimillisessä kunnossa). Sunnuntaina vähän edellistä aamua myöhemmin ylös, vaatteet ja cossit niskaan ja coniin ja loppupäivä menikin yleiseen hengailuun (ohjelmanumerot? mitä ne on? ai nimmareitakin ois voinut hakea?!).

Viikonlopun suurin "Eikäääääh!"-momentti odotti kuitenkin rautatieasemalla. Sinne kun saavuttiin, itään lähtevä kello 17:08:n juna oli "vasta" puoli tuntia myöhässä. Siitä se sitten vähitellen kasvoi ja kun juna lopulta suvaitsi saapua, oltiin odotettu rautatieasemalla jo puolitoistatuntia monien kymmenien muiden conittajien kanssa...

Tein Frostin jälkeen itselleni lupauksen, että kun vielä käyn coneissa, pyrin valitsemaan ohjelmalistalta sellaisia luentoja ja paneeleja, joiden aiheista en tiedä yhtikäs mitään. Nyt kävi nimittäin (taas) niin, että ainoa informatiivinen luento, jolle otin osaa alusta loppuun (Jpop - tyttöjen elämää kultaisessa häkissä), ei tarjonnut juuri mitään uutta tietoa vaan oli lähinnä vanhan kertausta. Ihan eri asia sitten olikin visual novel-luento, jonne eksyin lähinnä kaverin takia ja joka ei minua alunperin kiinnostanut juuri lainkaan (en olisi sitä itse ohjelmakartasta edes huomannut), mutta joka antoi todella paljon uutta tietoa. Tämän takia tein päätöksen, että ensi kerralla menen vaikka, vaikka, vaikka... figuuriaiheiselle luennolle! En mihinkään sellaiseen, jonka aiheesta tiedän jo kohtalaisen paljon (paitsi, jos ohjelmakuvaus lupaa täysin uusia näkökulmia käsiteltyyn aiheeseen).

Lisäksi oli tosi jännää tulla kohdelluksi ihmisenä, joka ei ole koskaan conittanut, joka on vastentahtoisesti raahattu paikalle ja joka ei tiedä mistään mitään, kun todellisuudessa conitusvuosia on kertynyt jo huikeat kuusi ja coneja neljätoista... Ilmeisesti se, etten cossaa, tekee minusta epäilyttävän normaalinoloisen henkilön.

Lainattuja lupauksia

Joulu ja uusivuosi tulivat ja menivät - hyvät molemmat vain jokaiselle! Sain oikein riittävästi oikein mieluisia joululahjoja, mutten tehnyt yhtäkään uudenvuodenlupausta. En ainakaan itse uutenavuotena.

Päätin kuitenkin jo viime vuoden puolella paljon ennen joulua, että tästä lähtien ryhdyn kirjoittamaan jokaisesta lukemastani kirjasta ylös vähintään yhden lainauksen. Niistä voin sitten myöhemmin tarkistaa mitä tulikaan luettua, palautella mieleen kirjan yksityiskohtia ja hyväksikäyttää näitä henkeviä otteita tahtoessani päteä ja vaikuttaa kovinkin lukeneelta esseitä kirjoittaessani tai muuten vain arkielämässä.

Olen minä nyt totta kai ennenkin hienoja ajatusparsia ylös kirjannut. Ohessa niitä yleiseen lukuun muutaman pistänkin, kaikki poimittu kirjoista vuosien 2009 ja 2011 välillä.

"Tiedämme vain sen, minkä pidämme muistissa, emme sitä, minkä olemme kirjoittaneet paperille."
- Natalja Klutšarjova: Kolmannessa luokassa

" - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver. - Minusta tuntuu, että inhimillisen onnen summa pysyy samana, jakautukoon se kunakin aikana millä tavoin hyvänsä. Kaikki nuo keksinnöt eivät sitä vähennä eivätkä lisää."
- L.M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla


"Kuka tahansa osaa suuttua. Vaikeaa on suuttua oikealle henkilölle, oikeassa määrin, oikealla hetkellä, oikeasta syystä ja oikealla tavalla."
- Aristoteles (poimittu jostakin koulukirjasta vuonna keinuhevonen)


"Yleensä amerikkalaiset haluavat presidentikseen ihmisen, jonka nimessä on korkeintaan kaksi vokaalia. Truman. Johnson. Nixon. Clinton. Ja jos vokaaleita onkin enemmän (Reagan), tavuja saa olla korkeintaan kaksi. Vielä parempi, jos on vain yksi tavu ja yksi vokaali: Bush."
- Jeffrey Eugenides: Middlesex


"Mutta jos kerran rakkauteen sitoutuminen on ihmishengen tai ihmisluonnon riemuvoitto ja asioiden "normaalitila", minkä vuoksi tarvitaan niin laajoja pr-toimenpiteitä? Miksi väestöä pitää niin herkeämättä aivopestä?"
- Laura Kipnis: Avioliiton ansa


"Et voi valita, mitä sinulle tapahtuu, mutta voit valita miten siihen suhtaudut, muistelin mummoni viisauksia."
- Annakaisa Iivari: Tyttöministeri

Muistatko vielä...

Naiivisti sitä aina kuvittelee, että kun puhutaan lastenohjelmista, 1990-luvun alkupuolella syntyneet olisivat katsoneet suunnilleen samoja tv-sarjoja, vhs-kasetteja ja elokuvia ja näistä voisi keskustella suunnilleen kenen kanssa hyvänsä. Eihän Suomessa nyt niin paljon valinnanvaraa lastenohjelmissa ole koskaan ollut, että ikäryhmän katselukokemuksiin kauheasti hajontaa syntyisi.

Ja pah, sanon minä. 1990-luvun alkupuolella syntynyt ikäryhmä tuntuu jakavan keskenään suunnilleen neljä sarjaa; Muumit, Pikku Kakkosen, Pokemonin ja Disney klassikot (usein tosin myös Hopeanuoli ja Matka maailma ympäri 80 päivässä). Jos tämän perusjaon ulkopuolisista sarjoista alkaa keskustella, saa huudella tovin ennen kuin joku muukin kuin oman äänen kaiku vastaa. Ja toisinaan juttu voi luiskahtaa helposti sarjoihin, joita ei kerta kaikkiaan kykene itse muistamaan koskaan katsoneensa (minun tapauksessani esim. Samurai Pizza Cats tai Varjoankka).

Siinä, mtä kukakin muistaa katsoneensa tai on edes katsonut, on hämmentävän monta muuttujaa. Katselukokemuksiin kun tuntuvat vaikuttaneen varsinkin sisarusten määrä, ikä ja sukupuoli (eli mitä vanhemmille sisaruksille oli ostettu ja nauhoitettu tai mitä nuorempien sisarusten pakottamana tuli katsoneeksi), asuinalue (esimerkiksi Nelonen ei näkynyt kaikkialla Suomessa 1990-luvun puolivälissä tai loppupuolella, samoin kirjastojen vhs-valikoimat olivat erilaisia) ja omat kiinnostuksenkohteet ja muisti (olen tavannut ihmisiä, jotka eivät muista lapsuudestaan kuin kaksi tai kolme lastenohjelmaa).

 Tässäpä introkappaleet muutamasta sarjasta, joita minä muistan kyllä katsoneeni, mutta joita kukaan muu ei tunnusta katsoneensa  (tai ainakin katsojia esiintyy hyvin harvoin). Erityisesti Candy Candy ja Tarina vailla loppua oli rakkaita <3

Pieniä kulttuuritekoja

Sen lisäksi, että jokin pieni piru meni minuun parisen viikkoa sitten ja luin virolaisten kalevalamittaisen kansalliseepos Kalevipoegin kannesta kanteen syyslomalla, sain myös vihdoin ja viimein käsiini ensimmäisen osan Kaoru Morin uusimmasta Bride's story-mangasta.

Silkkaa rakkautta heti ensimmäisellä selauskerralla *w*

Rakastan Kaoru Morin tyyliä ihan liikaa. Se nainen vain on hävyttömän hyvä piirtämään kauniita yksityiskohtia ja näpertämään mitä kauneimpia vaatteita! Tosin totuuden nimissä on sanottava, että tällä kertaa Mori on tainnut keskittyä vaatteisiin ja kulttuurisiin yksityiskohtiin vähän liikaakin ja unohtanut juonenkuljetuksen ja hahmokehityksen... Tarina ei oikein tuntunut vielä ensimmäisessä osassa pääsevän vauhtiin, joten minulla on suuria odotuksia kakkososan varalle.

Toinen lähiaikojen mainittava kulttuuriteko on varmaan se, että Bunraku tuli vihdoin kauppoihin (Anttilasta 12 euroa) ja katsottiin se sitten porukalla.

Visuaalisesti ehkä yksi upeimpia vähään aikaan näkemiäni elokuvia *w*

Bunraku on - vähän Bride's storyn tapaan - aivan mielettömän kaunis ja värikylläinen! Jännitin Gackton englannin puolesta kovastikin, mutta kun se vihdoin avasi suunsa, aksentti olikin ihan kivalta kuulostava, ei lainkaan yltiötankeroinen. Sain tästä kuitenkin ihan mielettömät One Piece-välähdykset, vaikkei tarinalla ole mitään tekemistä One Piecen kanssa. Ohjaaja Guy Moshe on lukenut ehkä vähän liikaa shonen mangaa... Mitään muuta lajityyppiluokitusta en nimittäin leffalle keksi kuin "shonen-vaikutteinen, taiteellisesti kuvattu toimintaleffa".

Paikkoja, joissa haluaisin käydä (osa 2)

Jatkoa seuraa sittenkin! Ensimmäisen osan tällä otsikolla kulkevasta sarjasta julkaisin toukokuussa ja kun nyt kerran tuli tungettua tuo osa 1 otsikkoon sulkuihin, ajattelin, että on samantekevää tehdä toinenkin osa. Paikkojen numerointi jatkuu yhteydessä edellisen postauksen kanssa~

Paikka 3: Naturhistoriska riksmuseet, Ruotsi
Sijainti: Frescativägen 40, Tukholma
Perustettu: 1819
Nettisivut: Naturhistoriska riksmuseet

 

Edellisen postauksen paikkoihin verrattunahan tämä tuntuu suorastaan yltiörealistiselta, helposti toteutettavissa olevalta käyntikohteelta. Museon perusnäyttelyihin kuuluvat muunmuassa näyttely Maan 4,5 miljardia vuotta pitkästä historiasta, ihmisen anatomiaa valottavat sekä Ruotsin luontoa esittelevät näyttelyt ja ilmeisesti jonkin verran myös vaihtelevia näyttelyitä. Minua museoon vetää tasan yksi asia; Maapallon historiasta kertovaan näyttelyyn kuuluvat dinosaurusten luurangot.

Jo vuosikausia minulla on ollut lista ns. "pienistä unelmista" ja yksi noista unelmista on  nähdä ihka-aito dinosauruksen luuranko. Se on sinällään hassu haave, kun ottaa huomioon, etteivät dinosaurukset ole minua koskaan muuten millään tavoin kiehtoneet. En omistanut pentunakaan yhtä ainutta muovidinosaurusta, en katsonut Maa aikojen alussa-elokuvia tai lukenut tiiliskiven paksuisia kuvakirjoja noista maailmanalun matelijoista.

Jos käynnille pitäisi kehittää toinenkin syy, se voisi olla museorakennuksen arkkitehtuuri. Se näyttää kuvissa nimittäin kertakaikkisen upealta *w*

 

Joku voisi kenties ehdottaa, että menisin laannuttamaan dinosauruskuumettani Heurekaan, jossa ilmeisesti on myös meneillään jonkinlainen dinosaurusnäyttely. Ikävä kyllä siellä ei taida olla luurankoja... Ja nimenomaan luurankoja minä tällä kertaa haluan nähdä. Kenethän saisin tälle reissulle huijattua mukaan...

Paikka 4: Sedlecin luukirkko
Sijainti: Kutná Hora, Tšekki
Rakennettu: 1511

Hyvä on sitten. Myönnän olevani mainoksen uhri. Ihastuttava ystäväiseni Pihla nimittäin kävi Tšekin tasavallassa tänä kesänä ja vieraili samalla reissulla Sedlecissä. Ja näytti sitten vielä minulle kuvia matkan jälkeen (en minä muuten edes tietäisi koko paikan olemassaolosta). Mutta ihan rehellisesti. Kuka muka ei tahtoisi nähdä kirkkoa, jonka sisustus on kasattu pääasiassa ihmisten luista?

Jos tarkkoja ollaan, Sedlec ei oikeastaan ole kirkko vaan ihan vain kappeli. Siellä säilytetään suunnilleen 40 000 ihmisen luita, joista suurin osa on kappelin alueella olleeseen, keskiajalta peräisin olevaan hautausmaahan haudattujen jäämistöä.

Tähän väliin minun on ihan pakko todeta, että yleensä inhoan sitä, että ihmisten luita ja muita jäännöksiä esitellään erilaisissa näyttelyissä lasivitriineissä. Vastustan syvästi mm. muumioiden esillepanemista museoissa, sillä minusta se loukkaa ihmisen intiimiteettiä ja tuntuu jopa häpäisyltä, ihmisen uskonnollisten kokemusten vähättelyltä. Haudoista kaivetut ihmiset ovat eläessään uskoneet siihen, että juuri oikeaoppinen hautaaminen vie heidät turvallisesti kuolemanjälkeiseen elämään ja väkivaltainen repiminen ylös haudoista museon loisteputkien alle, läpinäkyviin lasivitriineihinn ihmisten toljotettavaksi ei kerta kaikkiaan tunnu minusta oikealta. Puhumattakaan nyt siitä, että kaikki vainajan mukaan annetut, kuolemanjälkeistä elämää turvaamaan tarkoitetut tavarat on ripoteltu ympäri museosaleja - pahimmassa tapauksessa ympäri maailmaa. Vaikka uskonnollisesti katsoen ihminen onkin kai jo siirtynyt kuoleman seuraavalle tasolle, ehkä jopa syntynyt uudelleen - onhan hautajaisista parhaassa tapauksessa jo tuhansia vuosia -, tuntuu minusta silti kamalan kurjalta nähdä luurankoja tai muumioita museoiden vitriineissä. 

Sedlecin kohdalla olen jostain syystä kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen. Epäilisin tämän johtuvan siitä, ettei Sedlecissä säilytettäviä jäännöksiä ole koskaan viety pois sen kirkkokunnan siunaamalta alueelta, johon kyseiset kuolleet luottivat eläessään. Ennemminkin tuntuu, että ne on vain siirretty arkusta koristeelliseen mauseloumiin.


Tämän postauksen kohteet olivatkin kovin luupainotteisia... 

Maisemanvaihdos

Vaihdoin maisemaa Pielisjoen rannalta Saimaan kaakkoisnurkalle, jossa niittykukatkin kukkivat vielä lokakuun puolivälissä, hallaöiden jälkeenkin. Samalla blogi jäi vähän noin niin kuin huomiotta.
Isompaa, parempaa postausta on tulossa varmaan lähiaikoina, mutta jaan kanssanne pari kuvaa näin ensihätään, ettei blogini ihan hiljene.