Yes we desu!

Kaksi viime viikkoa olen ollut enemmän tai vähemmän tien päällä pääsykoerumbaamassa pitkin maata ja sanomattakin selvää lienee se, että alunperin kolmipäiväinen Desucon kaiken tämän reissaamisen päälle tuntui enemmän kuin itsemurhalta. Mutta minkäs teet kun kauan kaivattuja ihmisiä on päästävä moikkaamaan - coniin mars!

Viikonloppu oli kokonaisuudessaan ihan superviihdyttävä, vaikka mielialat ja pirteystaso kulkivat vähän laidasta laitaan. Perjantaina coniin tullessa minusta tuntui, että olin vain puhunut koko viikon ja etten kykenisi jatkamaan samaa tahtia koko viikonloppua tai minulla ei olisi sunnuntaina enää ääntä. Päätin mennä lepuuttamaan äänihuuliani Vihaluennolle, mutta yllättäen en sitä jaksanutkaan puolta tuntia enempää kuunnella. Olisin varmasti yleissivistynyt huimasti, jos olisin jäänyt kuuntelemaan ja nyt kyllä kaduttaa, että annoin hikisen ja vähän nahistuneen nörttitunnelman voittaa minut. Perhana.

 

Kappa ui

Lauantaina kävin vilkaisemassa luennon Otokoyakuista, mikä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi: luento pysyi tosi kivasti kasassa ja oli informatiivinen, opin uuttakin ja sain naurahdella jonkin kerran. Ääninäyttleijöiden ja animesarjojen nimiä tuli kyllä pikkaisen liian kovaotteisella konekivääritahdilla, joten enää tässä vaiheessa en enää muista kunnolla yhtäkään nimeä...

Cosplay-kilpailussa hämmästyin erityisesti Eurocosplayn puolella sitä, miten moni cosseista tuntui olevan jostakin pelistä animangan sijaan. Hämmentävää! Tunnistustasoni tippui lähelle 30 prosenttia, koska olen tylsä ja pleikaton. Mutta puvut oli kyllä upeita.

Illalla kävin vielä vilkaisemassa Japanilainen versus amerikkalainen lastensarja-ohjelman, joka oli täyttänyt Puusepän verstaan niin äärimmilleen, etten meinannut itse enää sekaan mahtuakaan. Veikkailtiin vierustoverin kanssa, että yleisöryntäys johtui osittain muusta conin ohjelmatarjonnasta: tarjolla oli nimittäin tosi paljon pelkästään yhteen sarjaan perustuvia luentoja ja paneeleja, joita ei ollut mitään mieltä mennä kuuntelemaan, jos ei ollut katsonut tai lukenut sarjaa ollenkaan tai oli vielä vaiheessa sen kanssa. Mitä sitä suotta spoilaantumaan. Aiheeltaan yleisemmin rajatut ohjelmat olisivat varmaan vetäneet väkeä enemmän.
Okei, olisi taatusti fiksumpaa lähettää palautetta suoraan ohjelmanpitäjälle, mutta todettakoon nyt tässä, että petyin tähän luentoon aika tavalla. Homma ei tuntunut pysyvän oikein kasassa ja vaikka parit hyvät naurut sainkin, tuntui ohjelma aika köykäiseltä eikä kauhean harkitulta. Kovasti kyseenalaistan myös sen, että amerikkalaiset lastensarjat tiivistettiin kolmeen osioon: vähän mauttomiin slapstick-sarjoihin, Paavo Pesusieneen ja My Little Ponyihin. Hmm, niin no tuota... Ai, ja mainittiinhan se Avatarkin. Okei, rajallinen aika on rajallinen aika eikä kaikkea voi mainita, mutta silti... Onneksi huumorissa ei kuitenkaan säästelty ja porukalta tuli tosi hyviä heittoja.

Sunnuntaina vietin conalueella koko päivän. Hämmentävää! Iltapäivällä kyllä alkoi vähän kasautua koko viikon väsymys niskaan ja koska olin tyhmä, en syönyt kunnolla koko päivänä. Yhdessäkään ohjelmassa en käynyt vaan koko päivä kului ihmisten kanssa hengailuun. Olisin tosin ollut valmis ryntäämään yhden maissa Kuuseen, jos siellä käsiteltävä luento olisi käsitellyt cosplaykisaamisen sijaan cosplaykiusaamista (kuten pitkään luulin ennen kuin pari viikkoa ennen conia luin ohjelman nimen kunnolla). Sen sijaan seurasin matkaseuruettani aka kolmea "perfektionisticossaajaa" Sibeliustalon läheiseen metsään kuvaussessioon ja tajusin jotain minkä tajuamista olen onnistunut tähän asti välttämään: itikat ovat vallanneet jälleen ilmakehän. Tiedossa siis kesäntäydeltä tuskaa.

Selvisin sunnuntaina hengissä junalla kotiin, vaikka kiire meinasi tullakin. Tosi hyvä fiilis jäi conista ja yllätyin, kun pitkästä aikaa päädyin juttusille täysin ventovieraidenkin kanssa. Nyt jään vain odottelemaan seuraavaa conia

Sadepäivän tekstipätkä

Heissan kaikille, jotka vielä blogia jollain tasolla käyvät silloin tällöin vilkaisemassa. Moneen kuukauteen minulla ei ole ollut aikaa hoitaa sosiaalista elämääni verkossa, mutta nyt kesän ensimmäisen oikeasti rauhallisen sadepäivän kohdalle sattuessa ajattelin päivitellä tännekin pari juttua.

Ensiksikin minut löytää nyt myös tumblrista. Tumblr-tilin blogi tottelee nimeä Nervous kira kira ja sinne yritän päivitellä vähän useammin kuin tänne.

Toiseksi meillä on blogin kanssa menossa vähän murrosvaihe, kun en oikein tiedä mitä tänne tahtoisin päivitellä (ja millä ajalla). Henkilökohtaisen päiväkirjablogin pitäminen ei tunnu mielekkäältä: en jaa edes Facebookissa kovin paljon tekemisiäni eikä blogiani kauhean moni tuttu seuraa, joten tiedottaminen siitä missä kulloinkin menen tuntuu turhalta. Valokuvaamisesta tai oman naamani esittelystä netissä en ole kauhean kiinnostunut, joten blogin linja pysyy varmaan tästä eteenpäinkin pitkälle tekstipainotteisena ja tumblrin puolelta voi käydä vakoilemassa mistä milloinkin tykkään ja mitä kivoja löytöjä olen netin ihmemaailmasta tehnyt. Postauksissa jatkuu todennäköisesti siis sama kaava kuin tähänkin asti: löpinää kirjoista, elokuvista ja sarjoista, jotain sivuheittoja vaatteista sekä julkisista tapahtumista, etupäässä coneista ja matkustamisesta.

Toivottavasti joku nyt jaksaa vielä lätinöitäni seurata ja saa niistä jotain viihdettä. Kommentoida saa, samoin klikkailla noita kivoja "aww", "mielenkiintoinen" ja "luin" painikkeita tuolla postausten alakulmassa. Kaikki merkit, joilla osoitat lukevasi tekstejäni, saavat bloginpitäjän eli minut oikein iloiselle mielelle.

Hyvät aikeet kullatut

Esseenkirjoituksen helvetillinen oravanpyörä

Vaihe 1: "En tiedä tästä aiheesta mitään. Siispä lainaan pari siitä kertovaa kirjaa."

Vaihe 2: "En tunne teorioita, joihin tässä kirjassa viitataan. Lainaan siis kattavan selitysteoksen."

Vaihe 3: "Enpähän kyllä vieläkään ole ihan varma onko minulla tarpeeksi tietoa. Käyn vielä hakemassa yhden aihetta käsittelevän yleisteoksen."

Vaihe 4: "Oho, nytpä minulla onkin lainassa vino pino aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esseen vain pitäisi olla valmiina kuun loppuun mennessä eikä minulla siis todellakaan ole aikaa lukea edes murto-osaa näistä kirjoista."

Vaiheeseen 5, siis itse kirjoitusprosessiin en ole vielä päässyt kunnolla käsiksi... Pahinta on, että toistan tämän rumban usein koulutyö koulutyön perään oppimatta koskaan keskittymään vain yhteen tai kahteen kompaktiin perusteokseen.

Conitusmassa - Desucon FrostBite 2012

Alkusyksystähän olin vielä sitä mieltä, että conittaminen alkaa osaltani olla taakse jäänyttä elämää ja olin varma, etten enää juuri coneissa kävisi. Yleinen conitusseura on vähin äänin ruvennut luopumaan animangasta ja itsekin on pariin otteeseen tullut sellainen "eää, en jaksa enää, oon ihan outsider"-olo, kun olen törmännyt suuriin laumoihin otakueläimiä yhdessä paikassa.

Nyt olen kuitenkin lyhyen ajan sisällä eksynyt kahteen coniin: ensin Kuopion Chibiconiin joulukuussa ja nyt viime viikonloppuna Desucon FrostBiteen Lahteen. Mitenkään näitä kahta conia vertaamatta pakko sanoa, että FrostBitessa en tuntenut itseäni läheskään niin ulkopuoliseksi kuin Chibiconissa, joka nimensä mukaisesti oli täynnä chibejä (n. 10-14-vuotiaita conittajia).

Oli kivaa olla pitkästä aikaa conissa. Vaikkakin kolmen cossaajan kanssa erinäisiltä ahdistukskohtauksilta oli mahdotonta välttyä. Viikonloppu sujui melko perinteisesti: lauantaiaamuna ihan liian aikaisin hereille, vaatteet niskaan ja autoon, conissa pari luentoa (fujoshi-luento oli oikeasti viihdyttävä! Visual novel-luennolle tultiin enemmän kuin vähän myöhässä), kavereiden ja tuttujen moikkailua ja jutustelua, rasvaista ruokaa Mäkkäristä, toinen luento (Jpoppareista) ja sitten vain yleistä vetelehtimistä kunnes tuli aika lähteä kohti hotellia (meillä ilmeisesti oli asiat paljon paremmin kuin monella muulla ompussa majoittuneella, sänkyjä ei ollut pedattu eikä tyynyliinoja ollut kuin yksi, mutta muuten hotellihuone oli ihan inhimillisessä kunnossa). Sunnuntaina vähän edellistä aamua myöhemmin ylös, vaatteet ja cossit niskaan ja coniin ja loppupäivä menikin yleiseen hengailuun (ohjelmanumerot? mitä ne on? ai nimmareitakin ois voinut hakea?!).

Viikonlopun suurin "Eikäääääh!"-momentti odotti kuitenkin rautatieasemalla. Sinne kun saavuttiin, itään lähtevä kello 17:08:n juna oli "vasta" puoli tuntia myöhässä. Siitä se sitten vähitellen kasvoi ja kun juna lopulta suvaitsi saapua, oltiin odotettu rautatieasemalla jo puolitoistatuntia monien kymmenien muiden conittajien kanssa...

Tein Frostin jälkeen itselleni lupauksen, että kun vielä käyn coneissa, pyrin valitsemaan ohjelmalistalta sellaisia luentoja ja paneeleja, joiden aiheista en tiedä yhtikäs mitään. Nyt kävi nimittäin (taas) niin, että ainoa informatiivinen luento, jolle otin osaa alusta loppuun (Jpop - tyttöjen elämää kultaisessa häkissä), ei tarjonnut juuri mitään uutta tietoa vaan oli lähinnä vanhan kertausta. Ihan eri asia sitten olikin visual novel-luento, jonne eksyin lähinnä kaverin takia ja joka ei minua alunperin kiinnostanut juuri lainkaan (en olisi sitä itse ohjelmakartasta edes huomannut), mutta joka antoi todella paljon uutta tietoa. Tämän takia tein päätöksen, että ensi kerralla menen vaikka, vaikka, vaikka... figuuriaiheiselle luennolle! En mihinkään sellaiseen, jonka aiheesta tiedän jo kohtalaisen paljon (paitsi, jos ohjelmakuvaus lupaa täysin uusia näkökulmia käsiteltyyn aiheeseen).

Lisäksi oli tosi jännää tulla kohdelluksi ihmisenä, joka ei ole koskaan conittanut, joka on vastentahtoisesti raahattu paikalle ja joka ei tiedä mistään mitään, kun todellisuudessa conitusvuosia on kertynyt jo huikeat kuusi ja coneja neljätoista... Ilmeisesti se, etten cossaa, tekee minusta epäilyttävän normaalinoloisen henkilön.

Lainattuja lupauksia

Joulu ja uusivuosi tulivat ja menivät - hyvät molemmat vain jokaiselle! Sain oikein riittävästi oikein mieluisia joululahjoja, mutten tehnyt yhtäkään uudenvuodenlupausta. En ainakaan itse uutenavuotena.

Päätin kuitenkin jo viime vuoden puolella paljon ennen joulua, että tästä lähtien ryhdyn kirjoittamaan jokaisesta lukemastani kirjasta ylös vähintään yhden lainauksen. Niistä voin sitten myöhemmin tarkistaa mitä tulikaan luettua, palautella mieleen kirjan yksityiskohtia ja hyväksikäyttää näitä henkeviä otteita tahtoessani päteä ja vaikuttaa kovinkin lukeneelta esseitä kirjoittaessani tai muuten vain arkielämässä.

Olen minä nyt totta kai ennenkin hienoja ajatusparsia ylös kirjannut. Ohessa niitä yleiseen lukuun muutaman pistänkin, kaikki poimittu kirjoista vuosien 2009 ja 2011 välillä.

"Tiedämme vain sen, minkä pidämme muistissa, emme sitä, minkä olemme kirjoittaneet paperille."
- Natalja Klutšarjova: Kolmannessa luokassa

" - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver. - Minusta tuntuu, että inhimillisen onnen summa pysyy samana, jakautukoon se kunakin aikana millä tavoin hyvänsä. Kaikki nuo keksinnöt eivät sitä vähennä eivätkä lisää."
- L.M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla


"Kuka tahansa osaa suuttua. Vaikeaa on suuttua oikealle henkilölle, oikeassa määrin, oikealla hetkellä, oikeasta syystä ja oikealla tavalla."
- Aristoteles (poimittu jostakin koulukirjasta vuonna keinuhevonen)


"Yleensä amerikkalaiset haluavat presidentikseen ihmisen, jonka nimessä on korkeintaan kaksi vokaalia. Truman. Johnson. Nixon. Clinton. Ja jos vokaaleita onkin enemmän (Reagan), tavuja saa olla korkeintaan kaksi. Vielä parempi, jos on vain yksi tavu ja yksi vokaali: Bush."
- Jeffrey Eugenides: Middlesex


"Mutta jos kerran rakkauteen sitoutuminen on ihmishengen tai ihmisluonnon riemuvoitto ja asioiden "normaalitila", minkä vuoksi tarvitaan niin laajoja pr-toimenpiteitä? Miksi väestöä pitää niin herkeämättä aivopestä?"
- Laura Kipnis: Avioliiton ansa


"Et voi valita, mitä sinulle tapahtuu, mutta voit valita miten siihen suhtaudut, muistelin mummoni viisauksia."
- Annakaisa Iivari: Tyttöministeri

Muistatko vielä...

Naiivisti sitä aina kuvittelee, että kun puhutaan lastenohjelmista, 1990-luvun alkupuolella syntyneet olisivat katsoneet suunnilleen samoja tv-sarjoja, vhs-kasetteja ja elokuvia ja näistä voisi keskustella suunnilleen kenen kanssa hyvänsä. Eihän Suomessa nyt niin paljon valinnanvaraa lastenohjelmissa ole koskaan ollut, että ikäryhmän katselukokemuksiin kauheasti hajontaa syntyisi.

Ja pah, sanon minä. 1990-luvun alkupuolella syntynyt ikäryhmä tuntuu jakavan keskenään suunnilleen neljä sarjaa; Muumit, Pikku Kakkosen, Pokemonin ja Disney klassikot (usein tosin myös Hopeanuoli ja Matka maailma ympäri 80 päivässä). Jos tämän perusjaon ulkopuolisista sarjoista alkaa keskustella, saa huudella tovin ennen kuin joku muukin kuin oman äänen kaiku vastaa. Ja toisinaan juttu voi luiskahtaa helposti sarjoihin, joita ei kerta kaikkiaan kykene itse muistamaan koskaan katsoneensa (minun tapauksessani esim. Samurai Pizza Cats tai Varjoankka).

Siinä, mtä kukakin muistaa katsoneensa tai on edes katsonut, on hämmentävän monta muuttujaa. Katselukokemuksiin kun tuntuvat vaikuttaneen varsinkin sisarusten määrä, ikä ja sukupuoli (eli mitä vanhemmille sisaruksille oli ostettu ja nauhoitettu tai mitä nuorempien sisarusten pakottamana tuli katsoneeksi), asuinalue (esimerkiksi Nelonen ei näkynyt kaikkialla Suomessa 1990-luvun puolivälissä tai loppupuolella, samoin kirjastojen vhs-valikoimat olivat erilaisia) ja omat kiinnostuksenkohteet ja muisti (olen tavannut ihmisiä, jotka eivät muista lapsuudestaan kuin kaksi tai kolme lastenohjelmaa).

 Tässäpä introkappaleet muutamasta sarjasta, joita minä muistan kyllä katsoneeni, mutta joita kukaan muu ei tunnusta katsoneensa  (tai ainakin katsojia esiintyy hyvin harvoin). Erityisesti Candy Candy ja Tarina vailla loppua oli rakkaita <3

Pieniä kulttuuritekoja

Sen lisäksi, että jokin pieni piru meni minuun parisen viikkoa sitten ja luin virolaisten kalevalamittaisen kansalliseepos Kalevipoegin kannesta kanteen syyslomalla, sain myös vihdoin ja viimein käsiini ensimmäisen osan Kaoru Morin uusimmasta Bride's story-mangasta.

Silkkaa rakkautta heti ensimmäisellä selauskerralla *w*

Rakastan Kaoru Morin tyyliä ihan liikaa. Se nainen vain on hävyttömän hyvä piirtämään kauniita yksityiskohtia ja näpertämään mitä kauneimpia vaatteita! Tosin totuuden nimissä on sanottava, että tällä kertaa Mori on tainnut keskittyä vaatteisiin ja kulttuurisiin yksityiskohtiin vähän liikaakin ja unohtanut juonenkuljetuksen ja hahmokehityksen... Tarina ei oikein tuntunut vielä ensimmäisessä osassa pääsevän vauhtiin, joten minulla on suuria odotuksia kakkososan varalle.

Toinen lähiaikojen mainittava kulttuuriteko on varmaan se, että Bunraku tuli vihdoin kauppoihin (Anttilasta 12 euroa) ja katsottiin se sitten porukalla.

Visuaalisesti ehkä yksi upeimpia vähään aikaan näkemiäni elokuvia *w*

Bunraku on - vähän Bride's storyn tapaan - aivan mielettömän kaunis ja värikylläinen! Jännitin Gackton englannin puolesta kovastikin, mutta kun se vihdoin avasi suunsa, aksentti olikin ihan kivalta kuulostava, ei lainkaan yltiötankeroinen. Sain tästä kuitenkin ihan mielettömät One Piece-välähdykset, vaikkei tarinalla ole mitään tekemistä One Piecen kanssa. Ohjaaja Guy Moshe on lukenut ehkä vähän liikaa shonen mangaa... Mitään muuta lajityyppiluokitusta en nimittäin leffalle keksi kuin "shonen-vaikutteinen, taiteellisesti kuvattu toimintaleffa".