Valokuvia

Joulukalenteriseinä.
Löysin kuin löysinkin mieluisen kuvakalenterin alle yhdeksällä eurolla~
Näiden lisäksi tosin seuraan netistä mm. Lafin joulukalenteria (vain jäsenille),
Memoriesin joulukalenteria sekä Enfant Terriblen joulukalenteria.

Sain marraskuun luku-urakan kunnialla loppuun!
Vaikka Marigoldin lumotun maailman jälkeen vannoinkin, etten koske enää pitkällä tikullakaan Montgomeryn teoksiin vähään aikaan...
Mutta ymmärrän nyt miksi Anna Shirley on ollut niin rakastettu hahmo kaikki nämä vuodet. Odotan aikaa, jolloin ennätän lukea loputkin sarjan suomennetut osat.

Eilen chilikaakaolla ja päärynäteellä~

Muutenkin lähes yltiösosiaalinen viikonloppu, vaikka kurkkukipuinen nuha jostain nurkan takaa mukaan tarttuikin.

Oon jo pitkään halunnut kirjoittaa jollekulle kirjeen.
Ilmeisesti historian opetusharjoittelija kuuli alitajuisesti tämän toiveen ja antoi meille läksyksi kirjeen kirjoittamisen >_< Mutta eihän se ole yhtään sama asia.

Torstaisin ei muuten tässä jaksossa ole minulla koulua ja olen ihan helisemässä kaiken tämän vapaa-ajan kanssa. Ehkä serkku kuitenkin ottaa neuvosta vaarin ja varaa joulupukinkonttiin kalenterin miulle lahjaksi... Saisin ensi vuoden johonkin järjestykseen.

Pikkutyttöteologiaa

""Etkö ole koskaan lukenut tarinoita, jotka eivät ole totta?" tinkasi Paula.
"Ky-kyllä - ja -", Marigoldin valtasi tunnustamisen piinaava ilo, "ja - olen tehnytkin niitä itse."
"Tarkoitatko sanoa, että olet valehdellut?"
"Voi, en. Eivät ne ole valhetta. Tarkoitan -"
"Niiden täytyy olla valhetta, jos ne eivät ole olleet totta."
"Niin - ehkäpä..." "
- L.M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma

Pakko olisi yrittää tehdä koulujuttuja, vaikka tahtoisin kirjoittaa ja lukea ihan jotain muuta...

Osaka (part 2)

Kaikki aika ei tietysti mennyt turistinähtävyyksissä vaan suurin osa itseasiassa kulutettiin erilaisissa ostospaikoissa kierrellen.

Osakasta löytyy kolme isompaa ostoskeskittymää: Namba, Shinsaibashi-suji ja Umeda.
Namba walk kulkee maan alla Namban metroasemalla, mutta Namban alueelta löytyy myös ostoskeskus Namba City ja Den-den town. Umeda taas kaiketi on astetta uudempi ja hienompi alue. Ei siellä paljon pyörittykään, mutta ilmeisesti sieltä löytyy ainakin kokonainen tavaratalo pelkästään miesten vaatteita...

Shinsaibashi-suji puolestaan on katettu ostoskäytävä maan pinnalla ja sieltä on helppo lähteä kiertämään myös muita katettuja ostoskäytäviä. Shinsaibashi-suji oli meidän hotellia lähimpänä, joten siellä tuli ravattua aktiivisimmin. Sitä pitkin pääsi myös varsin kätevästi Nambaan. Jos ostoskadulta poikkeaa, löytää ihan mukavasti kahviloita ja ravintoloita.

Tämän ravun nähdessäsi, käänny oikealle ja sitten seuraavalle suji-päätteiselle kadulle löytääksesi halpoja astioita ja ruokailuvälineitä.

Tajusin aika myöhään, että ihan meidän hotellin läheisyydestä olisi löytynyt host clubeja. Ja maksullista seksiäkin Tokiopassin mukaan. Olinpas sokea.

Sanrio shop vs. Disney store
1-1

Mikä yhdistelmä...

Miksei suomalaisista naistenvessoista löydy lapsitelineitä?

"Se Huuto-baari".

Ei kyllä edes käyty tuolla vaan vastapäisessä thaimaalaispaikassa.
...Juomassa sakea.

Olin vähän yllättynyt miten paljon lapsia Osakassa oli. Ei yhtään tuntunut siltä, että Japanin syntyvyys olisi jotenkin laskussa... Sylivauvoja, taaperoikäisiä, tenavia ja pikkukoululaisia tuntui näkyvän joka paikassa.

Parina ensimmäisenä päivänä katukuvassa ei näkynyt syystä tai toisesta melkein ollenkaan länkkäreitä (!!) eikä kyllä oikein muita aasialaisiakaan. Maanantaina sitten yhtäkkiä Shinsaibashi-sujille pamahti jostain mieletön lauma kiinalaisia ja amerikkalaisia.

Maanantai oli myös pyhitetty shoppailulle. Menin omia teitäni yksikseni koko päivän ja yritin haalia edes jotain ostettavaa. Loppujen lopuksi ostin itselleni tosi vähän tavaraa.

Kävin muuten myös Johnny's storessa.
Kiitos camy vinkistä!
Ensin kyllä ajattelin, etten tasan jaksa lähteä käymään, mutta sitten yhtäkkiä tajusin seisovani Osaka Hotel Nikkoa vastapäätä ja annoin jalkojen viedä... Tuo kauppa oli muuten merkitty myös ainakin yhteen turistikarttaan. Yksi suunnistusohjeversio löytyy myös täältä, mutta periaatteessa sattuessaan Hotel Nikkon kohdalle, tietää olevansa hyvin hyvin lähellä tuota liikettä.

Kaupan sisällä jouduin oikeasti puremaan poskieni sisäpintaa... Ulvoin naurusta vasta päästyäni ulos kaupasta ja kuuloetäisyyden päähän. Tyhjä valkoseinäinen huone, seinät täynnä valokuvia eri yhtyeistä, lauma teini-ikäisiä kikattamassa... No, minulla oli hauskaa. Myyjät vaikuttivat erittäin kettuuntuneilta eivätkä olleet kai lukeneet kaupan muovipussien slogania "It's always best in Johnny's entertaiment world. Enjoy yourself and have fun! fun! fun!" tarpeeksi usein.

Enkä muuten kehdannut poistua tyhjin käsin, joten sain erittäin söpön kuvan KAT-TUNin Ueda Tatsuyasta ja serkulle Matsumoto Junin kuvan tuliaisiksi.

Aiemmin päivällä tosin onnistuin löytämään myös toisen kuvapuodin:

Tuolla oli myynnissä paitsi johnnyjen, myös Hello! Projectin tyttöjen, Ayumi Hamasakin ja muutamien korealaisten poikabändien kuvia. Löytyi myös oma nurkka j-rockille; Miyavia, the GazettEa, SIDiä, Gacktoa... Lisäksi tuolla kai pystyi teetättämään avaimenperiä yms. omista, itse otetuista kuvista. Lisäksi sieltä sai uchiwoita, joita en onnistunut Johnny's storesta edes bongaamaan.
Ja asiakaskunnassa oli paljon enemmän keski-ikäisiä naisia!

Aamulla telkkarista tuli korealaista draamaa... Eikä muuten ollut dubattua! Ihme! BBC:n lähetykset sen sijaan jostain syystä oli dubattu.
K-poppia kuuli muuten melkein jokaisessa levykaupassa. Japaniversioita tosin enimmäkseen.

Okonomiyaki kertaa kolme

Mutta awh, oli kyllä mukava reissu. Tahtoisin vain kovasti uusiksi. Pidemmäksi aikaa, enemmän kontakteja ihmisiin ja silleen, ettei arki sitten rämähtäisi näin voimalla niskaan takaisin tullessa.

Ostostelin tuolta tosiaan tosi vähän tavaraa, joten en viitsi edes ruveta kuvailemaan niitä.
MUUTEN.
Jos Googlenne väittää, ettei Osakassa ole SkinFoodin myymälää, se on väärässä. Shinsaibashi-sujilla tämä keidas nimittäin tuli vastaan ja arvata saattaa, että olin onnesta soikeana. Aw, niin paljon hyvää olen tuosta merkistä kuullut, että oli ihan pakko ostaa riisinaamiota kokeiluun.

Nyt vaan yritän totutella arkeen ensi viikon ja sitten onkin mukavan tyhjä koeviikko.

Osaka (part 1)

Palasin~


Kaamosmasennus meinasi iskeä melkein heti Helsinki-Vantaalle päästessä ja olo tuntui toivottomalta Tikkurilan rautatieasemalla viimassa ja lumisateessa seistessä. Osakassa paistoi melkein joka päivä aurinko ja kevyessä villatakissa ja pikkukengissä tarkeni paremmin kuin hyvin.
Mutta kyllä tämä tästä.
Nyt tosin ymmärrän jokaista, joka valittaa Japanista kotiinpaluun kauheutta. Itselle iski maanantai-iltana ihan mieletön lähtöahdistus.

Osaka täytti kyllä kaikki odotukseni.
Ja sain syötyä kaikkea, mitä must-eat-listaltani löytyi :D Listahan oli takoyaki, taiyaki ja okonomiyaki. Tämän takia tosin veljen konferenssituttu oli äiteineen pulassa, kun ne olisivat tahtoneet syöttää meille osakalaisia erikoisuuksia, mutta oltiin sunnuntaina jo syöty kaikkea... Noista kolmesta ruoasta okonomiyaki oli ehdottomasti paras. Taiyaki oli hyvää, mutta ihan mielettömän imelää ja takoyaki... No, omalla tavallaan se oli ihan hyvää, mitä nyt vähän järkytyin mustekalan minilonkeron vilkutellessa taikinapallon sisältä. Olin jotenkin ajatellut, että mustekala olisi murskana tai hakkeena tai jotain.


Mutta, mutta...
Ajattelin, että jakelen tätä reissua pariin postaukseen ja esittelen tässä näitä nähtävyyksiä, joissa piipahdeltiin. Seuraavaan osaan kasailen sitten vähän kaikkea randomimpaa.

Missäkö kaikkialla käytiin?

Käytiin muunmuassa 日本民家集落博物館:ssa aka ulkoilmamuseossa, jonne oli siirretty erityyppisiä vanhoja maataloja ympäri Japania.


Jossain määrin tuolla käynti oli todella avaava kokemus, mutta kovasti ärsytti, kun sinne oltiin pystyttämässä jotain taidenäyttelyä. Näyttelytilana toimi tietysti talot, joten sisätiloista oli hankala saada kuvia, joissa ei olisi näkynyt maalauksia/valokuvia yms...

Tuolla myös juoksenteli mieletön joukko alakoululaisia, joiden oppimista oli edesautettu sillä, että jokaisesta talosta löytyi leimasinpaikka, jossa piti lyödä leima lippuluukulta saatuun karttaan. Innostuttiin tuosta jossain vaiheessa mekin :'D Pääsin tuonne muuten yläasteelaislipulla, koska myyjillä meni junior high school ja high school sekaisin. Hmm. Alennusta saa, kun veljen päästää ostamaan lippuja.


Tuolla oli vain niin kaunista ;_; Museon ympärillä avautui iso puisto, josta löytyi jos jonkinmoista harrastusmahdollisuutta ja viheralueita ihan vaan oleiluun. Sinne oli hirmuisen helppo mennä: punaista metrolintaa Ryokuchi-koeen ja läntisestä uloskäynnistä pihalle ja löysikin itsensä puistoon johtavalta tieltä.



Osakan linnassa (Osaka-jo) käytiin myös, mutta en kyllä suosittele siellä käymistä kenellekään. Paitsi tietysti jos on todella kiinnostunut Toyotomi Hideyoshin elämästä. Linnaan nimittäin pätee paremmin kuin hyvin sanonta "moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä".

Tuohan tuhoutui jossain vaiheessa ilmeisesti aika perusteellisesti. Sitä onkin sitten restauroitu ihan urakalla. Ulkopuoli on ihan "oikean" näköinen, mutta sisätiloista löytyy muun muassa hissi ja paljon portaita. Ja rutkasti koululaisia, korealaisia keski-ikäisiä ja muutama länkkärituristi... Sisätilojen ulkoasusta voin sen verran sanoa, ettäNaantalin Muumitalokin tuntuu autenttisemmalta vierailukohteelta :'D



Samana päivänä veljelle iski ilmeisesti halu päästä korkealle. Vierailtiin siis Osakan WTC-tornissa aka Cosmotowerissa.




Toinen ylikorkea paikka, jossa käytiin, oli Umeda Sky Building. Se on kai aavistuksen uudempi kuin tuo WTC... Molemmille yhteistä on se, että niissä järjestetään ilmeisesti uskomattoman usein häitä;

WTC:ssä häät olisi saanut 84000 jenin hintaan. Umedan tornin vastapäätä taas oli pystytetty oikein sievä kappelintapainen länsimaista vihkimiskaavaa varten. Olisi ihan mielenkiintoista tietää uskovatko japanilaiset jotenkin siihen, että mitä korkeammalla menee naimisiin, sitä parempi avio-onni saavutetaan...

Umedan tornin alakerrasta muuten löytyy myös Jesus Diamanten liike, jos joku brändistä kiinnostunut sattuu Osakassa liikkumaan~ Joku sellainen, jolla on kyseisen brändin vaatteisiin rahaa...


Lauantaina piipahdettiin paikallisjunalla Kiotossa. Hintaa reissulle tuli jotain 1000 jeniä. Istuminen ei tosin kumpaankaan suuntaan matkustaessa ollut mahdollista...
Oltiin muutenkin huono-onnisia tuolla reissulla. Ei nimittäin yhtään tajuttu, ettei keisarillinen palatsi ole auki viikonloppuisin. Aiheesta ei ollut sanaakaan missään matkaoppaassa ja vasta länsimaalaiselta turistilta kysyminen selvitti asiaa. Se myös selitti miksei paikalla ollut mieletöntä tungosta...



Paikattiin tilannetta kävelemällä uskomattoman kaunista joenrantaa pitkin ja käppäilemällä sitten ahtailla, vanhoja aikoja henkivillä sivukujilla, joilla ruoka oli ylihinnoiteltua ja kimonoasuiset japanilaisturistit saivat länkkärituristit mutisemaan jotain geishoista.

Kiotossa oli muuten jotenkin todella helpottavaa huomata, että myös japanilainen voi olla turisti ja ihan pihalla kaikesta. Osakassa turistijapanilaiset eivät ole niin selkeästi turisteja.



Kiivettiin myös käymään tungokseen asti täynnä olleessa Kiyomizun buddhalaisessa temppelissä. Rauhaa ja hiljaisuutta? Aikaa ajatella syvällisesti? Not.

Olisin tahtonut jostain temppelistä ostaa koulumenestystä tuovan onnenamuletin, mutta en muistanut tuolta sitä ostaa ja yhdessäkään shintolaisessa temppelissä ei käyty. Nyyhkis. Nyt syytän tätä kyllä, jos menee yo-kokeet ihan penkin alle.


Sellaista!
Kansain ja Nagoyan lentokentät, shinkansen ja metrot tietysti oli nähtävyyksiä itsessään, mutta niitä ei juuri tullut kuvailtua...

Vahinkolöytö

Jos jollakulla on katsomisenpuutetta, suosittelen katsomaan Ai no kotodaman. Katsominen tosin edellyttää, että on millään tavalla kiinnostunut kahden japanilaisen yliopistossa opiskelevan pojan rakkaussuhteesta.

Niille, jotka kiinnostuivat, voi luvata hirmuisen suloisen, lämminhenkisen ja pehmeävaloisen tarinan. Rooleissa Hidenori Tokuyama (Ootani Shinyana), Yasuka Saito (Tachibana Miyakona) ja Rinako Matsuoka (Mizusawa Yukina).

Jos tuo nimi muuten kuulostaa kovinkin tutulta, niin kyseessä on vuonna 2000 ilmestyneen mangasarjan filmatisointi. Ja mangasta todella muuten näkee, ettei 90-luku ole kauhean kaukana :'D Vuonna 2008 ilmestynyttä elokuvaa sen sijaan on vähän modernisoitu ainakin tekniikan osalta. Jonkin verran myös tapahtumapaikkoja on muuteltu, mitä nyt tuota mangaa selailin. June julkaisee mangaa englanniksi nimellä Words of devotion.

Leffaan on tullut myös jatko-osa Ai no kotodama - Sekai no hate made, jonka tahtoisin myös kovasti nähdä. Se ei tosin enää kerro samasta pariskunnasta vaan jo työelämään siirtyneistä miekkosista. Trailerin onnistuin löytämään:

Mutta aww, olipas kivaa katsoa pitkästä aikaa poikarakkautta filmattuna.
Ei ole vähään aikaan oikein tullut luettua BL-mangaa... Ihan sen takia, että tarinat muistuttavat pahuksen paljon toisiaan, en nykyään kestä stereotypisia uke-hahmoja eikä monenkaan piirtäjän tyyli miellytä...

Between 1900 and 2010

...Näköjään nykyään pitäisi kantaa mukanaan yllättävän montaa asiaa aina kun poistuu kotoaan muuallekin kuin kouluun. Näitä esimerkiksi:

1. Matkakokoinen hammasharja- ja tahna
2. Kasvosaippua ja -voide
3. Peitepuikko ja ripsiväri
4. Makuupussi.

Mutta muut tuosta listasta on kohtuu turhaa turhamaisuutta, mutta minua suoraan sanoen ahdistaa ruveta nukkumaan ilman, että hampaat on saanut säällisesti pestyä. Makuupussi siellä on siksi, että kaverille majoittumisesta aiheutuu aina niin paljon turhaa liinavaatepyykkiä, että...

Tähän tulokseen tulin taas vaihteeksi, kun lauantaina lähdettiin porukalla keilaamaan. Varattiin rata vielä aika alkuiltaan, että me pitemmältä tulevat päästäisiin omaan sänkyyn nukkumaan.
No joopa joo.
Turha luulo.
Alkoholihuuruinen juoruilu kolmeen aamuyöllä on vaan liian kivaa~
Tosin itsehän säästin pitkän pennin, kun ajattelin, että ajaisin vielä iltasella kotiin enkä siis ottanut mitään alkoholipitoista~


Tässäpä viimeisin luku-urakkani, jota yritin koko eilisen päivän saada pois alta ennen kuin koulu taas tänään alkoi... L. M. Montgomeryn vuosi sitten ensimmäistä kertaa suomennettu Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933).

Tämä on ollut pitkään pitäisi joskus lukea-kirjalistalla, mutta nyt vasta sain tartuttua tähän... Lähinnä olen vältellyt tätä tuon kansikuvan takia, koska... No, ette voi väittää, etteikö se olisi aika karmiva.

Sitä paitsi - näin meidän kesken - olen aina tykännyt vähän enemmän Louisa May Alcottin kirjoista (vaikka menenkin edelleen somasti sekaisin näissä kahdessa kirjailijassa silloin tällöin), ehkä siksi, että Montgomeryn tyyli on niin pahuksen runollinen, että sen lukeminen käy välistä vähän pitkäpiimäiseksi. Montgomeryltä on tullut luettua oikeastaan vain Runotyttö-sarja ja Sara Stanleysta kertovat kirjat, Vihervaaran Annaan en oikein koskaan päässyt sisälle... Pitänee joskus kokeilla uusiksi.

Mutta Patista olen pitänyt kovasti. Pat on tyttö, joka inhoaa kaikenlaisia muutoksia ja rakastaa kaikkea ympärillään liikaa. Ison perheen lisäksi Silver Bushin tilalla elää myös lasten rakastama ikivanha Judy, jolla riittää tarinoita joka lähtöön.

...Ja irlantilaistaustaisen Judyn puheenvuorot on käännetty niin muhkealle murteelle, että ihan vain niiden takia koko kirjan lukemiseen on mennyt niin pitkään kuin on mennyt. Mutta rakastan Judyn murretta, vaikka huomaankin aina kirjan käsistäni laskiessani, että omat ajatukseni alkavat melkein luistaa samantyyppisen murteen puolelle.

Montgomeryn Silver Bushin mallina käyttämä talo. Kuva täältä.
Voisin itsekin asua tuolla oikein mieluusti *w*
Vihdoin ymmärrän oikeasti Patin suurta kiintymystä Silver Bushia kohtaan.

Ärsyttää muuten ihan mielettömästi, kun en ole nyt arviolta kahteen tai kolmeen kuukauteen kirjoittanut mihinkään ylös mitä kaikkea on tullut luettua. Toista päivää jo mietin mikä ihme oli sen kirjan nimi, josta saan tasaisella syötöllä kohtauksia ja mielikuvia päähäni... Pitäisi kai ruveta pitämään kunnollista lukupäiväkirjaa.

Joka tapauksessa kyseessä oli "vähän aikuisempi" tyttökirja, jonka päähenkilö sai lääkäriltään kuulla omaavansa enää vuoden elinaikaa. Päivän tai pari mietittyään tämä vanhaksipiiaksi jäänyt, perheensä alistama, vähän vaille 30-vuotias neitokainen päätti, ettei enää aio pyydellä anteeksi keneltäkään vaan käyttää viimeisen vuotensa niinkuin itse tahtoo.
Se jos mikä oli piristävä kirja.
Luulin esitelleeni sen täällä, mutten sitten näköjään.

Ihmeellistä

Mitä ihmettä on tapahtunut sanoille muffinsi ja muffini? Mikä ihme on saanut ihmiset korvaamaan nuo vähän tyhmällä enkkutermillä cupcake?

...Toisaalta kyllä revin henkisesti hiuksia päästä, jos joku käyttää kökkösuomennosta kuppikakku. Silloin muistikuvaa tästä mainoksesta ei voi välttää:

...Tosin tuo kyllä tulee nykyään mieleen ihan sanasta cupcakekin.

Sitten myös kärvistelen, kun joku vaatii pakkoruotsin poistoa kouluista sen verukkeella, että suomessa puhutaan Suomea ja Englanti on paljon käytännöllisempi kieli Maailmalla. Sitten nämä samat ihmiset muuten myös usein puhuu kropasta, tykkäämisestä, venttaamisesta ja bussista. Pipar kakkuja ne syö Jouluisin ja pukeutuvat blouseen tai capeen.
Eivät sentään asu hyyryllä.


Kuopioon asti oli vielä tarkoitus tällä lomalla ehtiä, mutta eipä kai sitten.
Kauheasti tekisi mieli käydä myös jollain keikalla. MUCC on kuulema tulossa tammikuussa Suomeen. 17.1.2011 ilmeisesti, jos Lafissa kulkevat juorut pitää paikkansa. Eikä menisi päällekäin minkään kanssa. Taivas.

Mutta toisaalta tekisi mieli keikkailla vähän halvemmin. Verjnuarmulla olisi pari keikkaa Kuopiossa 28. ja 30.10. Saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Niiden oli kai tarkoitus tulla Joensuuhunkin, mutta peruuntuipa tuo. Ei sitten.
Savo nyt kuitenkin on tämän maan kaunein kieli.

Nii-in.